Huikea kunnianosoitus! Kahden Leijonat-legendan pelipaidat jäädytetään

Suomen Jääkiekkoliitto muistaa ikimuistoisella tavalla entisiä pelaajiaan Kimmo Timosta sekä Timo Jutilaa.
Jääkiekkoliitto kertoo tiedotteessaan, että molempien puolustajien pelipaidat nousevat Helsingissä sijaitsevan Hartwall Arenan kattoo vielä tämän vuoden puolella.
Ensimmäiseksi vietetään Timosen paitaseremoniaa, joka järjestetään 10. marraskuuta Karjala-turnausessa. Tilaisuuden jälkeen Suomi kohtaa Tshekin.
– Edessä on yksi urani hienoimmista hetkistä. Tämän isompaa tunnustusta ei jääkiekkoilija voi Suomessa saada. Kannoin Leijona-paitaa ylpeänä vuosien ajan ja maajoukkueella oli todella iso merkitys uralleni: NHL:ään pääsy oli suuremmaksi osaksi maajoukkueen ansiota, Timonen kiittelee tiedotteessa.
Jutilan juhlavuoro on puolestaan 13. joulukuuta, kun Suomi kohtaa EHT-kiertueellaan toistamiseen Tshekin. Tilaisuus ja ottelu järjestetään Tampereen Hakametsässä.
– Kyllä tämä on kova juttu. Areenan katto on täynnä kovia nimiä ja tuntuu hienolta päästä mukaan siihen joukkoon, kolmetoista miesten arvoturnausta Leijona-paidassa pelannut Jutila iloitsee.
– Erityisesti sydäntä lämmittää, että omat seremoniat pidetään Tampereella, Suomen ensimmäisessä jäähallissa. Tulee tunteellinen päivä, Tampereelta kotoisin oleva Jutila ennakoi.
Lähde: Suomen Jääkiekkoliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!