Farmiin passitetulla Eeli Tolvasella mahdollisuus palata Jokereihin – Nashville-luotsilla asiaan selvä mielipide

Viime kaudella Jokereiden KHL-joukkueessa maaleja liukuhihnalta latoneella Eeli Tolvasella riittää vielä töitä tullakseen tähdeksi myös Pohjois-Amerikassa.
Viime kauden lopussa kolme ottelua Nashville Predatorsin riveissä vyölleen saalistanut Tolvanen joutuu tänä syksynä aloittamaan kautensa Predatorsin farmijoukkue Milwaukee Admiralsissa.
19-vuotiaalla suomalaisella on selvä visio siitä, mitä hänen on parannettava ennen kuin on valmis NHL-kaukaloon.
Admiralsin nettisivulla julkaistussa haastattelussa Tolvanen toteaa kokonaisvaltaisen pelaamisensa kaipaavan parannusta. Erityisesti puolustuspelaaminen ei vielä ole riittävällä tasolla.
– Minun pitää myös saada kamppailuvoimaa, hän toteaa lisäksi NHL.com/fi:lle.
Nashvillen päävalmentaja Peter Laviolette muistutti aiemmin tällä viikolla myös tietyistä lainalaisuuksista rapakon takana.
– Pienessä kaukalossa pelaaminen on erilaista. 19-vuotiaan on ylipäätään vaikea sopeutua liigaan ja pystyä heti tekemään tulosta, Laviolette totesi.
Predators-luotsi toivoo Tolvasen jäävän Milwaukeehen huolimatta sopimuksessaan olevasta kohdasta, jonka mukaan hän voi halutessaan palata Jokereihin pelattuaan Admiralsissa kymmenen ottelua. Jos suomalainen tekee sen, ei hän voi enää palata Predatorsiin tällä kaudella.
– Se on hänen (Tolvanen) päätettävissään. Toivon kovasti, ettei hän lähde Eurooppaan, päävalmentaja totesi The Tennesseanin mukaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Micke-Max Åsten vaihtamassa uuteen joukkueeseen!
- Urheilucast: Ilves ryöväsi toisen Liiga-seuran tehomiehen – kaksi hyökkääjää loikkaa kilpailijan leiriin
- Leijonille järkälemäinen vahvistus NHL:stä!
- Oho! HPK julkaisi kerralla kuusi jatkosopimusta – ja lisää on luvassa
- Jokerit-omistajalta kannanotto kabinettinousun puolesta: ”Kaikki tietävät mikä on oikea ratkaisu”
- Hämeenlinnassa puhaltavat muutoksen tuulet: nämä 11 pelaajaa jättävät HPK:n
- Raju väite NHL:n kulisseista: Suomalaistähti haluaa vaihtaa joukkuetta
- KalPa haki vierasryöstön Lappeenrannasta – tasoitti Liigan finaalisarjan
- Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa
- Leijonat karsi MM-leiriryhmäänsä – 7 pelaajaa ulos joukkueesta
- MTV: NHL:ssä pelannut suomalainen siirtyy Liigaan!
- Kärpiltä hirmukaappaus: Liigan supertähti haaviin!
- Huipputehot Ruotsissa takonut suomalaishyökkääjä palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Jyrki Jokipakka vaihtaa maisemaa – iso Liiga-siirto vireillä!
- Lehti: TPS:n tähtihankinta paljastui flopiksi – tässä miehen uusi osoite!
- Suomalainen huippuvahti: Ura ohi!
- Lehtitieto: Yli 600 SHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Lähde: Kolossimainen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Leijonat vahvistuu – NHL-järkäle lähtee MM-kisoihin!
- Lähde: Colorado jää taakse – kultaleijona palaamassa Eurooppaan