Vuoden 1986 varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana varattu Joe Murphy on kaukana loistokkaimmista päivistään.

Urallaan 779 NHL-ottelua ja niissä 528 tehopistettä hankkinut kanadalainen elää nykyisin kodittomana ja varattomana Kenorassa, Ontariossa. Kesällä 1990 Stanley Cupia juhlinut Murphy tunnetaan kyllä ympäri kaupunkia.

Missä ikinä hän onkaan, tavalliset ihmiset tuovat kahvia, rahaa ja jopa kotitekoista ruokaa Murphylle. Kukaan erilaisista entisiä jääkiekkoilijoita auttavista yhdistyksistä ei kuitenkaan ole ollut yhteydessä häneen.

– Ihmiset ovat todella kilttejä. He rakastavat jääkiekkoa ja tykkäävät puhua siitä. Totuus on kuitenkin, että nukun kadulla ja olen huolestunut terveydestäni. Olen läpimärkä ja kylmissäni jatkuvasti. Minulla on päänsärkyä. Pääni jyskyttää. Tarvitsen asuinpaikan. Olen pettynyt, että kukaan jääkiekkopiireistä ei ole ollut yhteydessä minuun, mutta en ole vihainen alumnille. En tarvitse rahaa. Tiedän, että en käyttäisi sitä säädyllisesti. Minä tarvitsen apua. Olen myös pettynyt elämääni. Olen tehnyt huonoja ratkaisuja, Murphy purkaa tuntojaan TSN:n haastattelussa.

Parhaillaan Murphy elää NHL:n maksamalla eläkkeellä, joka on vuositasolla reilut 14 000 dollaria. Hän myös sai entiseltä seuraltaan San Jose Sharksilta reilut 100 000 dollaria kompensaatiota oikeuskäsittelyn kautta. Näistä rahoista ei kuitenkaan enää ole jälkeäkään.

– Sijoitin rahat osakemarkkinoille ja tein tyhmiä virheitä. Se raha on mennyttä, siis poissa. Ja se on minun syy? Totta kai se on.

Peliuran päättyminen on monelle pelaajalle todella hankala paikka. Monesti peliuran jälkeinen tyhjyys turrutetaan alkoholilla tai huumeilla. Murphy valitsi jälkimmäisen.

– Olin muutaman vuoden vaikeuksissa kokainiin ja amfetamiinin kanssa lopetettuani NHL-urani. Miksi tein sen? Minä kärsin. Olen kärsinyt aivotärähdyksistä. Minulla on pään kanssa ongelmia. Se on totuus. Muistan nähneeni tulikärpäsi joidenkin taklausten jälkeen ja näen niitä yhä. Olen käyttänyt marihuanaa muutaman kerran lähiaikoina, mutta en muuta.