Vitjaz-Jokerit
Perjantaina 14.9 klo 19.30
KHL

Jokerit on edelleen Läntisen Konferenssin kärkipaikalla ja pyrkii jatkamaan vahvaa alkukauttaan Vitjazia vastaan.

Jokereilla raikas ilme kauden alussa

Helsingin Jokerit on aloittanut kauden 2018-2019 erittäin raikkaasti KHL:ssä. Viiden ottelun jälkeen kasassa on neljä voittoa ja yksi tappio, joka tuli edellisessä pelissä Pietarin SKA:ta vastaan kovan taistelun päätteeksi jatkoajalla. Vahvan alkukauden jälkeen Jokerit johtaa omaa divisoonaansa sekä konferenssiaan.

Hyökkäyspeli on tällä kaudella on ollut raikkaan oloista ja ennen kaikkea tehokasta. Sakari Manninen on onnistunut maalinteossa jo neljästi, kaksi osumaa on ollut voittomaaleja. Nicklas Jensen on osunut kolme kertaa ja kahden maalin miehiä on useampikin, kuten Pekka Jormakka, Jesse Joensuu ja Mika Niemi. Maalinteon jakautuminen useamman miehen kesken on erittäin hyvä merkki koko kautta ajatellen.

Vitjaz pelaa jokerien kanssa samassa konferenssissa, joten tuttu joukkue on illalla vastassa. Vitjazin alkukausi on sujunut kohtaisesti, viidestä ottelusta kasassa on kolme voittoa.

Vitjaz on viidessä ottelussa tehnyt kahdeksan maalia vähemmän kuin Jokerit, mutta päästänyt vain yhden enemmän, joten puolustuspää on toiminut kohtalaisesti mukavasti. Miro Aaltonen on onnistunut kauden alussa jo kahteen otteeseen maalinteossa, paras maalintekijä on Marek Hrivik neljällä osumallaan.

Joukkueet ovat kohdanneet toisiaan ahkerasti viime vuosina, viisi viimeistä peliä on selkeästi voitoin 4-1 Jokereille. Peräti kolme kertaa peräkkäin Jokerit on vieraspeleistä napannut voiton Vitjazin vieraana. Hyvävireisen Jokerien vierasvoittoa kelpaa veikata maukkaalla kertoimella.

Tuplaa voittosi näin:

1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta

Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Jokerit voittaa – kerroin 2.90 (normaalisti 1.95)

Jos Jokerit voittaa yli yhdellä maalilla, voitat 20€ vedolla 58€ voiton.