Ruotsalaiskiekkoilijan pyörtymisvälikohtauksesta yhdeksän kuukautta – tapauksella positiivinen seuraus: ”Paras juttu”
Kuva: Juha Tamminen
Siitä on yhdeksän kuukautta, kun ruotsalaisjääkiekkoilija Nichlas Falk pyörtyi kesken hänen oman paidanjäädytysseremonian jäähän. Falk, joka edusti lähes koko uransa tukholmalaisseura Djurgårdenia, Yleisössä tilanne aiheutti pelonsekaisia tunteita, mutta hetken kuluttua Falk saatiin jatkamaan puhettaan.
– Tämä on varmasti YouTube-kamaa, Falk letkautti tuolloin.
Nyt tilanne on erilainen. Hän on ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen tilanteessa, jossa hän ei ole millään tavalla ammatillisesti kytköksissä jääkiekkoon.
– On ollut hieno kesä ilman paineita. Pelaajana täytyy pysyä kunnossa ja valmentajana joutuu uhraamaan kesän joukkueen ja pelaajien kehittämiseen, Falk kommentoi Aftonbladetin haastattelussa.
Falk antoi seremonian jälkeen C-Morelle haastattelun, jossa hän joutui ottamaan tukea vieruskaverista. Hänet kiidätettiin sairaalaan tutkittavaksi, jossa paljastui, että hänen ruoka-, uni- ja harjoittelutottumusten oli muututtava.
Pyörtymisepisodista oli siis myös jotain hyötyä.
– Paras juttu, mikä minulle olisi voinut tapahtua.
Tällä hetkellä Falk keskittyy vain poikansa, Adamin, otteiden seuraamiseen. Hän aloittaa ensimmäisen täyden kauden Djurgårdenin A-nuorten joukkueessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!