Aivovammat puhuttavat suomalaisessa jääkiekossakin: ”Liian monet joutuvat kärsimään”
Kuva: Juha Tamminen
NHL:ssä on käyty viime aikoina paljon keskustelua aivovammoista. Myös suomalaisessa jääkiekossa aivotärähdykset ovat ikävän yleisiä.
Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen pitää tilannetta Ilta-Sanomien haastattelussa huolestuttavana.
– Olen seurannut jääkiekkoa sisältä päin tarpeeksi pitkään sanoakseni, että tämä aivovammaepäkohta on jo räjähtänyt käsiin. Joka kausi liian monet pelaajat joutuvat kärsimään tästä valtavasta ongelmasta, Mustonen lataa Ilta-Sanomissa.
Mustonen toimi Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen apuvalmentajana 2012–13. Tuolloin hän piti vammoista kirjaa.
– Kärppien kaikista fyysisistä vammoista aivovammojen osuus oli peräti 24,6 prosenttia. Silloin pelaajilta jäi kaikkiaan 75 ottelua pelaamatta aivovammojen vuoksi. Nämä ovat järkyttäviä lukuja. Ja parhaillaankin esimerkiksi Ruotsissa on jälleen kolmen pelaajan ura vaakalaudalla päävammojen vuoksi. Tämä on traagista, Mustonen selvittää.
Mustonen vaatiikiin päättäjiltä toimenpiteitä. Hän pelkää, että joku kuolee ensin, ennen kuin rattaa lähtevät kunnolla pyörimään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?