Suru-uutinen: Ruotsissakin pelannut yhdysvaltalaiskiekkoilija menehtyi vain 33-vuotiaana – ”Suuri kentällä, mutta vielä suurempi sen ulkopuolella”
Yhdysvaltalainen ex-jääkiekkoilija John Vigilante on menehtynyt vain 33-vuotiaana.
Asiasta kertoi hänen kasvattaseuransa Michigan Hockey verkkosivullaan. Kuolinsyytä ei vielä toistaiseksi tiedetä.
Vasempana laitahyökkääjänä viihtynyt Vigilante oli nuorena erittäin lahjakas pelaaja.
Hän pelasi junioriliiga OHL:n Plymouth Whalersin riveissä 254 ottelua tehden niissä 93 maalia ja 246 tehopistettä.
NHL:ään häntä ei koskaan varattu, mutta AHL:ssä hän pelasi 290 ottelua tehden niissä 128 tehopistettä.
Vuonna 2010 hän siirtyi jatkamaan uraansa Eurooppaan pelaten aluksi kaksi kautta italialaisen Asiagon riveissä. Näistä ensimmäisellä hän pääsi juhlimaan Italian mestaruutta.
Sen jälkeen hän siirtyi Ruotsin Allsvenskanin IK Oskarshamnin riveihin.
Ruotsalaisseuran entinen valmentaja Fredrik Söderström muisteli entistä valmennettavaansa koskettavasti Twitterissä.
– Sen lisäksi, että hän oli kovaa työtä tekevä pelaaja, muistan minä hänet myös upeana ihmisenä. Suuri kentällä, mutta vielä suurempi sen ulkopuolella, Söderström kirjoitti.
A sad day for the hockey community, as we learn that John Vigilante has passed away at age 33.
RIP, John. You will be missed.
| mihockey.com/2018/07/dearbo…
RIP, John. You will be missed.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
