Suomalaiselle NHL-lupaukselle ylistystä floppikaudesta huolimatta: ”Rajaton työmoraali!”
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjän Artturi Lehkosen viime kausi NHL:ssä oli tuskainen.
Toissa kauden vahvan NHL-debyytin (18+10=28 pistettä) jälkeen Lehkoselta odotettiin vahvaa läpimurtoa. Lehkoseen iski kuitenkin sekä harmillisia loukkaantumisia että ”toisen kauden kirous”. Lehkonen sai 66 runkosarjaottelussa kasaan 12+9=21 pistettä.
Tunnetusti erittäin kriittisessä kiekkokaupungissa kuitenkin uskotaan suomalaisnuorukaiseen. Montreal Gazette -lehden verkkosivuilla Lehkonen nostetaan jopa Canadiensin ensi kauden potentiaalisimpien tuloksentekijöiden joukkoon.
– Vakuuttavan 18 maalin tulokaskauden jälkeen Lehkosen viime kausi oli malliesimerkki turhautumisesta. Häntä ei voi syyttää yrityksen puutteesta tai siitä, ettei hän olisi antanut kaikkeaan joukkueelle. Hänelle vain sattui puolen vuosikymmenen huono tuuri yhden kauden aikana. Hänen laukaustensa onnistumisprosentti laski puoleen edellisestä kaudesta, Montreal Gazettessa kirjoitetaan.
Lehti oli laskenut tilastojen perusteella, keillä ”Habsin” pelaajilla se katsoo olevan mahdollisuudet nostaa tehojaan ensi kaudella eniten.
– Kun katsotaan Lehkosen tilastoja vähän tarkemmin, hänen kautensa oli kuitenkin lupauksia antava. Mikä tärkeintä, hänellä oli toiseksi eniten maalipaikkoja per ottelu, ja hän sai aikaan lähes saman määrän vaarallisen alueen laukauksia kuin Brendan Gallagher (joka teki 82 ottelussa 31 maalia). Lehkosen ollessa jäällä Canadiens myös kontrolloi peliä lähes aina, lehdessä kirjoitetaan.
Suurimmat kehut Montreal Gazette kuitenkin antaa Lehkoselle ominaisuudesta, josta ainakin tämän isä Ismo olisi erittäin ylpeä.
– Lehkosen urheus puolustuspelaamisessa on kiistämätöntä, ja hänen työmoraalinsa on rajaton. Hän on varmasti pelaaja, jota kannattaa seurata ensi kaudella, lehti kehuu.
Lue Montreal Gazetten artikkeli tästä linkistä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta