Parin vuoden takaisen Stanley Cup -mestarin ura laskussa – siirtyy nyt KHL:ään
KHL:n joukkueet ovat pysyneet valppaana kesän siirtomarkkinoilla. Usea NHL:ssä tällä kaudella pelannut on siirtynyt ensi kaudeksi maailman toiseksi tasokkaimpaan liigaan, kuten esimerkiksi Ville Pokka, jonka sopimus julkaistiin tänään.
Valkovenäläinen Dinamo Minsk tiedotti tänään perjantaina uudesta hankinnasta. Seura virallisti sivuillaan, että 26-vuotias hyökkääjä Beau Bennett on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen.
Yhdysvaltalaiselle hyökkääjälle seuraava kausi tulee olemaan ensimmäinen Euroopassa. Mies edusti viime kaudella St. Louis Bluesia sekä AHL-joukkue Chicago Wolvesia. Vuoden 2010 ykköskierroksen varauksen ura on ollut vahvassa laskusuunnassa, sillä mies on muun muassa kärsinyt useista loukkaantumisista.
Ura NHL:ssä ei kuitenkaan ollut pelkkää alamäkeä. Bennett kiekkoili Pittsburgh Penguinsissa kaudella 2015-2016, kun seura pääsi juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta. Hyökkääjä pelasi pudotuspeleissä yhden ottelun ja sai nimensä mestaruuspokaaliin.
Кто просил легионеров? Обладатель Кубка Стэнли @BeauBennett19 — в ХК «Динамо-Минск»! Welcome!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
