NHL-maalitykki siirtyi tuttuun seuraan – halusi näyttää muutoksen tapahtuneen: ”Uusi aika ja uudet haasteet”
Philadelphia Flyersin aikanaan ensimmäisellä kierroksella varaama hyökkääjä James van Riemsdyk tekee paluun tuttuun paitaan, kun Flyers nappasi amerikkalaislaiturin vapailta markkinoilta itselleen. Jotain on kuitenkin muuttunut sitten viime näkemän.
Yksi niistä on pelinumero. Van Riemsdyk aloitti NHL-uransa numerolla 21 ja olisi halutessaan voinut sen riistaa tulevalta joukkuekaveriltaan Scott Laughtonilta. Maalitykki jätti kuitenkin tämän tekemättä ja kantaa jatkossa numeroa 25.
– Nyt on uusi aika ja uudet haasteet, joten halusin jotenkin osoittaa sen, van Riemsdyk selitti päätöstään NHL.comin haastattelussa.
Toronto Maple Leafsia viimeisen kuuden vuoden ajan edustanut pesunkestävä jenkki sai tietää olevansa seuran tulevaisuudensuunnitelmien ulkopuolella hyvissä ajoin. Tämä auttoi häntä suhtautumaan eri tavalla vapaisiin markkinoihin.
– Arvostin sitä. Viihdyin siellä, ja Torontossa pelattu aika teki hyvää sekä minulle ihmisenä että uralleni. Minulla on sieltä paljon hienoja muistoja. Pystyin suhtautumaan pelaajamarkkinoihin hieman eri tavalla, kun tiesin, mitä seura aikoo. Lähtö kuuden vuoden jälkeen olisi saattanut olla hyvin tunteellinen, mutta nyt pystyin käsittelemään asian eri tavalla.
Kun van Riemsdyk viimeksi pelasi Philadelphiassa, oli vuosi 2012. Noista ajoista pukukopin puolella on jäljellä enää Claude Giroux, Wayne Simmonds, Jakub Voracek sekä Sean Couturier. Silti riittävän moni asia on ennallaan, jotta van Riemsdykin paluu olisi tutun ja turvallisen oloinen.
– Kaikki on helpompaa, kun paikat ja osa joukkuekavereista sekä seuran henkilökunnasta ovat tuttuja entuudestaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu