Kauppalehti: Ex-NHL-hyökkääjä valtasi uran päätyttyä vaatebisneksen – ”Yritystarinaan helppo samaistua”
Entinen jääkiekkoilija Ville Leino on löytänyt uuden alan uransa päätyttyä. Leino perusti yhdessä Juhani Putkosen kanssa Billebeino-yrityksen muutama vuosi sitten ja brändistä on muodostunut puoliksi vahingossa menestystarina.
Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa, josta voittoa oli 423 000 euroa. Liikevaihto nousi 148 prosenttia ja luottoluokitus on paras mahdollinen. Jälleenmyyjiäkin on yli 20 kappaletta.
Yrityksen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Juhani Putkonen kertoo, että liiketoiminta on käynnistynyt vahvemmin kuin alun perin ajateltiin, sillä Billebeinon perustaminen on ollut sattumien summa.
– Veikkaan, että meidän yritystarinaamme on helppo samaistua. Se on vähän erilainen kuin monilla muilla. Emme ikinä ole istuneet alas ja päättäneet, että nyt perustetaan vaatemerkki. Se on tullut itsestään muutaman sattuman kautta. Tämä pitää meiningin aitona. Uskon, että se on yksi osatekijä positiiviselle kehitykselle, Putkonen kertoo Kauppalehden haastattelussa.
Leinon ura päättyi viime vuonna. Tämän myötä yhä enemmän hänen aikaa on vapautunut tuotesuunnitteluun ja muuhun yrityksen pyörittämiseen liittyvään työhön. Billebeinon tuotevalikoimasta löytyy paitojen, lippalakkien, takkien ja muun vaatetuksen ohella kaikenlaista pikkutavaraa pusseista ja kahvimukeista lähtien.
– Edelleen teemme kuitenkin tätä omaa, meidän näköistä juttuamme. Lisäksi olemme ylpeitä siitä, että vuodesta 2015 lähtien ollaan näillä meidän 100-prosenttisesti kierrätetyillä tuotteillamme säästetty yli 256 miljoonaa litraa puhdasta vettä, Leino ja Putkonen kertovat ylpeinä.
Tulevaisuudessa brändin on tarkoitus lähteä laajenemaan ulkomaille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt