Nashville Predatorsin GM stoppaa huhutun jättikaupan – supertähti ei ole myynnissä
Nashville Predatorsin pelaajat ovat olleet tänä kesänä vahvasti esillä. Useissa medialähteissä ollaan pohdittu, että voittaakseen ensi kaudelle mestaruuden, Predatorsin on tehtävä kesällä isoja pelaajakauppoja.
Huhut vaihtokaupoista ovat kasvaneet suuriin mittoihin. Erityisen paljon ollaan spekuloitu, että huippupuolustaja P.K. Subban olisi lähtökuopissa. Pelaajan peliesityksissä ei ole ollut mitään moitittavaa, mutta miehen kallis palkka ja räiskyvä persoonallisuus ovat aiheuttaneet keskusteluja.
Huhujen mukaan, Subbania ollaan vaihtamassa esimerkiksi toiseen supertähteen Erik Karlssoniin. Ruotsalaispuolustaja on todennäköisesti lähdössä Ottawa Senatorsista, ja Subban olisi kanadalaisseuralle sopiva korvaaja.
Nashvillen toimitusjohtaja David Poile rauhoittelee siirtohuhuja. Hän kommentoi Subbanin tilannetta The Athletic -lehdelle ja kertoi olleensa hämmentynyt syntyneistä keskusteluista.
– Siitä näkee twiittejä kaikkialla, mutta sitä ei tapahdu. Kukaan ei ole soitellut hänestä. P.K. pelasi loistavan kauden. Hän on yksi kolmesta Vuoden puolustaja -ehdokkaasta. En tiedä yhtään, mistä tämä kaikki tulee, Poile kertoi.
Subban on ennenkin ollut mukana jättikauppaa. Kaksi vuotta sitten hän siirtyi Montreal Canadiensista, kun Nashville vaihtoi hänet Shea Weberiin. Poilen kommentit antavat kuitenkin ymmärtää, ettei huippupakki ole myynnissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!