Liiga-seuralta kova satsaus tulevaisuuteen: Kiinnitti samalla viisi pelaajaa!
Kuva: Juha Tamminen
HPK teki tiistaina kova satsauksen tulevaisuuteen, kun seura solmi jopa viidelle nuorelle juniorilupaukselle Liiga-sopimuksen.
Sopimuksen saivat: Janne Jokinen, Valtteri Puustinen, Jere Jokinen, Joonas Uimonen ja Santtu Hakanen. Jokisen ja Puustisen sopimukset ovat 2+1-vuotisia, kun taas kolmen muun 1+1.
HPK:n tiedote:
HPK on solminut yhteensä viisi pelaajasopimusta omien junioreidensa kanssa. Liigajoukkueeseen kiinnitettiin Janne Jokinen, Valtteri Puustinen, Jere Jokinen, Joonas Uimonen ja Santtu Hakanen. Jere Jokisen ja Valtteri Puustisen juniorisopimukset ovat 2+1-vuotisia, muiden kolmen juniorisopimukset ovat 1+1-vuotisia. Tänä vuonna 19 vuotta täyttävät hyökkääjät Valtteri Puustinen ja Janne Jokinen ovat kuuluneet HPK:n liigajoukkueen harjoitusvahvuuteen koko kesän ajan. Molemmat kuuluivat päättyneellä kaudella HPK U20 -joukkueen tehokkaimpiin ja ansaitsivat myös näytön paikkoja U20 maajoukkueessa. Janne Jokinen on HPK:n oma kasvatti, Valtteri Puustinen siirtyi B-juniori-ikäisenä KalPasta HPK:hon. Joonas Uimonen on vanhin sopimuksen nyt tekevä HPK-juniori. 1998-ikäluokan Uimonen palasi viime kaudella vahvasti kaukaloon yhden kauden loukkaantumisen jälkeen. HPK U20 -puolustaja teki laadukkaasti 37 ottelussa pisteet 7+19. Nuorimmat sopimuksen tekevät pelaajat ovat hyökkääjät Jere Jokinen (s. 2000) ja Santtu Hakanen (s. 2001). Molemmat pelasivat päättyneellä kaudella HPK B-SM -joukkueessa. HPK-kasvatti Jokinen teki tehot 27+24 42 ottelussa ja Hakanen puolestaan 17+23 36 ottelussa. Hyvinkään Kiekko-Ahmojen kasvatti Hakanen avasi myös Nuorten SM-liigauransa 12 ottelulla HPK U20:ssa. Hakasen otteet veivät hänet myös U17-maajoukkuerinkiin. – HPK panostaa strategiansa mukaisesti nuorten pelaajien kehittymiseen. Tässä on jälleen yksi mahdollisuus nuorille pelaajille nousta liigajoukkueeseen. Paikka pitää tietysti ansaita omilla teoilla, mutta ovi on nyt auki ja sopimukset antavat nuorille pelaajille rauhan kehittyä, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen muistuttaa, että kokonaisvaltainen kehittyminen vaatii aikaa. – Monipuolinen kattaus omia junioreita on tehnyt sopimuksen. Löytyy laitureita, puolustaja sekä keskushyökkääjä. Lisäksi ominaisuuksissa on sopivasti eroja, mikä on pelkästään hyvä asia. Kaikilla on hyvät mahdollisuudet nousta pelaamaan Liigassa, asiat tapahtuvat ajallaan, kunhan pelaajat ja heidän ympärillään olevat ihmiset pitävät huolta siitä, että kehitys on kokonaisvaltaista. Kokonaisvaltainen kehittyminen vaatii usein aikaa ja sitä myös nämä pelaajat tarvitsevat. Pelata Liigassa on eri asia kuin olla Liigapelaaja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!