Lauri Marjamäen Jokerit-pesti on käynnistynyt – ”Jokainen pelaaja on käyty aika perusteellisesti läpi”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien päävalmentajan paikalta kevään MM-kisojen poistunut Lauri Marjamäki aloitti Helsingin Jokereiden päävalmentajana virallisesti 1. kesäkuuta. Joukkueen verkkosivujen mukaan työ on alkanut valmennusryhmän palavereilla ja valmistautumisella tulevaan kauteen.
Marjamäen valmennusrinkiin kuuluvat lisäksi Raimo Helminen, Mika Saarinen, Markus Ketterer ja Janne Hietaniemi, joiden kanssa Marjamäki on kokoontonut jo muutaman kerran. – Olen aika perin pohjin halunnut saada selville, mitkä asiat ovat hyvin ja missä on kehitettävää niin organisaatio- kuin seuratasolla. Tietysti jokainen pelaaja on käyty aika perusteellisesti läpi valmennusryhmän kanssa, Marjamäki sanoi Jokereiden verkkosivuilla. -Sellaista kokonaiskuvaa olen halunnut saada. Paljon on ajatuksia, ideoita ja virtaa, että pääsisi jo touhuamaan, kun heinäkuun lopussa vasta yhdessä kokoonnutaan. Pelaajille olen viestiä vienyt ja jutellut aika monen kanssa puhelimessa, Marjamäki jatkoi.
Lauri Marjamäki aloitti työnsä #Jokerit-päävalmentajana 1. kesäkuuta. Tässä hänen ensimmäisiä ajatuksiaan työstä Jokereissa: jokerit.com/marjamaki-aloi… #KHLfi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?