KalPa ennätykselliseen tulokseen – voittoa tuli lähes 600 000 euroa
Kuluneella kaudella Liigassa kahdeksan parhaan joukkoon päässyt kuopiolainen KalPa tiedottaa, että se on tehnyt taloudellista voittoa ennätyksellisen paljon. KalPa Hockey Oy teki peräti 568 000 euroa voittoa, joka on 30 000 euroa enemmän kuin viime vuonna.
Yhtiön liikevaihto laski noin 4 prosenttia ja oli päättyneellä tilikaudella 6,9 miljoonaa euroa.
– Onnistuimme päättyneellä tilikaudella taloudellisesti erittäin hyvin. Onnistuneen tuloksen suurimmat syyt olivat budjetoimattomat siirtokorvaukset, hyvä urheilumenestys playoffs-otteluiden muodossa, onnistunut yhteistyökumppanimyynti sekä budjetoitua pienempänä toteutuneet henkilöstökulut, kommentoi KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman tiedotteessa.
Seura lisää, että ensi kauden pelaajabudjetti on noin 1.9 miljoonaa euroa ja budjetoi yleisökeskiarvon liikkuvan lukemassa 3250. – Tulevan kauden osalta urheilullinen tavoite on playoffseissa puolivälieräpaikan saavuttaminen, joka oli tavoitteena myös viime kaudella. Hyvän tuloksen ansiosta tulemme investoimaan merkittävästi tulevan tilikauden aikana ottelutapahtuman ja oheismyyntitilojen kehittämiseen. Kaikkiaan investoinnit tulevat olemaan 300 000-400 000 euroa KalPan osalta, toimitusjohtaja Saksman jatkaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?