Entinen Liiga-pakki houkutteli KHL:stä ennätysnopeat lähtöpassit saaneen maajoukkuetähden Ruotsiin
Kuva: Juha Tamminen
Iso-Britannian maajoukkueen avainpelaajiin kuuluva Ben O’Connor on löytänyt itselleen uuden seuran Ruotsista. Ensi kaudella O’Connor edustaa Leksandsia, joka pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa.
Pelaaja iloitsi tuoretta siirtoaan Twitterissä.
O’Connor kertoo Leksandsin tiedotteessa, että entisen Liiga-puolustajan Joonas Rönnbergin (kuvassa) sana painoi seuravalinnassa. Kaksikko tutustui toisiinsa viime kaudella Sheffield Steelersissä, ja Rönnberg suositteli britille ruotsalaisseuraa. Rönnberg pelasi Leksandsissa vuodet 2011-2015.
– Rönnberg rakasti asua Leksandsissa. Hän kertoi kaupungissa olevan ystävällisiä ihmisiä ja että seuran organisaatio haluaa aina voittaa. Nyt odotan olevani osa sitä, O’Connor kommentoi.
Rönnberg edusti Liigassa Ilvestä, SaiPaa ja Bluesia ennen kuin tie vei Ruotsiin. Viimeisen kolmen kauden aikana hän on pelannut Norjassa, Saksassa sekä Englannissa. Miehen ensi kauden osoitetta ei olla vielä julkaistu.
KHL-ura loppui kahdessa viikossa
O’Connorin piti alunperin edustaa ensi kaudella KHL-seura Barys Astanaa, kun hän allekirjoitti sinne toukokuun lopulla yksivuotisen sopimuksen. Puolustajan suureksi yllätykseksi, sopimus purettiin vain kaksi viikkoa myöhemmin. – No se ei kestänyt kauan. Lyhyin sopimus KHL-historiassa, pelaaja kommentoi tuolloin tilannetta Twitter-tilillään.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!