Supertähti Patrick Kane nousi Dany Heatleyn kantaan – ”Ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä”
HERNING. Patrick Kane oli torstaina Yhdysvaltojen sankari, kun maa eteni MM-turnauksessa Tshekin yli välieriin. Kane iski kaksi maalia ja nousi pistepörssin kärkeen.
Jenkkitähti on enää vain yhden pisteen päässä Kanadan entisestä tähdestä Dany Heatleysta. Heatley on edelleen ainoa modernin MM-ajan pelaaja, joka on rikkonut yhdessä turnauksessa 20 pisteen rajan. Kane on tuosta saavutuksesta enää yhden tehopisteen päässä. Kane on nakuttanut näissä MM-kisoissa kovat tehot 8+11=19.
– Ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Pisteitähän tänne on tultu tekemäänkin. Se on minun työtäni. Pelaan vain omaa peliäni ja yritän tehdä pisteitä ja sitä kautta auttaa joukkuetta. Pisteitä on tietenkin aina hieno tehdä, Kane sanoi.
Yhdysvallat on bilettänyt MM-kisoissa, mutta se ei ole juuri menoa haitannut. USA on hävinnyt tässä MM-turnauksessa vain Suomelle. Kane vakuuttaa, että USA ottaa MM-turnauksen tosissaan.
– Tämä oli hyvä voitto joukkueelle. Meidän tavoitteenamme on voittaa maailmanmestaruus. Nyt olemme hyvällä tiellä sen suhteen. Tämä oli kova peli ja Tshekki on hyvä joukkue. Katsotaan nyt kuka tulee vastaan seuraavaksi ja yritetään voittaa sekin peli, Kane linjasi.
Tshekki-peliin tähti ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen, vaikka voitto tulikin.
– Tänään olisimme voineet pelata kyllä paremmin. Menimme 2-0-johtoon, mutta menetimme sen johdon. Aloitimme pelin hyvin ja saimme maaleja, mutta sitten nostimme jalan kaasulta. Olisi pitänyt pelata paremmin, Kane harmitteli.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta