Suomessa pelataan naisten jääkiekon MM-kisat 2019 – Isäntäkaupunki päätetty

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on päättänyt, että naisten jääkiekon MM-turnaus pelataan ensi vuonna Espoossa. Turnaus järjestetään 4.-14. huhtikuuta.
– Hienoa, että kisoilla on nyt koti. Muutkin valmistelut pääsevät toden teolla käyntiin, kun pelipaikka ja päivämäärät on lyöty lukkoon, pääsihteeri Tuula Puputti iloitsee.
Kisojen otteluohjelma lyödään lukkoon myöhemmin. Se on kuitenkin päätetty, että turnauksessa on ylempi ja alempi alkusarja.
– Sen tiedämme jo nyt, että ensi keväänä Espoossa pelataan huippulätkää. A-lohkossa pelaavat maailman rankingin viisi parasta maata: kotijoukkue Suomi sekä USA, Kanada, Venäjä ja Sveitsi. B-lohkossa nähdään rankingin sijoilla 6-10 olevat maat eli Ruotsi, Japani, Saksa, Tshekki and Ranska. Kummassakin lohkossa on luvassa mielenkiitoisia ja merkityksellisiä otteluita, Puputti kertoo.
MM-kisojen joukkuemäärä laajenee kahdella. Ensi vuonna mukana kahdeksan joukkueen sijasta kymmenen maata.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille