Murskavoitto unohdetaan pian – Leijonat-konkari tiedostaa MM-kisojen tason: ”Pitää parantaa”

HERNING. Leijonien konkariosastoaan lukeutuva hyökkääjä Janne Pesonen sai komean alun MM-turnaukselleen.
Kokenut suomalaishyökkääjä esiintyi läpi Etelä-Korea-ottelun vahvasti ja viimeisteli samalla komeat tehopisteet 1+2. Pesonen kommentoi otteitaan tuoreeltaan SuomiKiekolle heti ottelun päätyttyä.
– Kyllä minua eniten lämmittää joukkueen esitys. Nämä eivät koskaan ole helppoja pelejä. Tämä oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin jämäkkä esitys joukkueelta. Vähän se repsahti lopussa, mutta me pystyimme silti pitämään jänteen tiukkana loppuun asti, Pesonen niputti.
Leijonat vei ottelun nimiinsä murskalukemin 8-1. Pesosen mukaan MM-turnaus saatiin käyntiin loistavalla tavalla.
– Saimme hyvin koneet käyntiin. Ensimmäinen peli on nyt alta pois ja siitä voitto alle. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan. Pelit kuitenkin kovenevat koko ajan, kun muutkin saavat pelejä alle. Pitää parantaa.
Sentterin rooli entuudesta tuttu
Kokenut suomalaishyökkääjä esiintyi ottelussa Leijonien nelosketjun sentterinä, joka ei ole miehelle kaikista tutuin pelipaikka. Normaalisti Pesonen ollaan nähty laidalla, mutta sentterikokemustakin löytyy entuudestaan.
– Kyllä niitä sentterikomennuksia välillä on ollut. En ole tietenkään sellaisia pitkiä pätkiä pelannut. Tämän kauden aloitin ja loukkaantumisen jälkeen pelasin taas laiturina. Kyllä tietysti laiturinakin joutuu välillä sentterin hommia tekemään. Aloituksia tulee tietenkin paljon ja se on semmoinen ehkä isompi ero, mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä, Pesonen kertasi.
Haastattelu: Ville Hirvonen, Herning
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: TPS-peluri pelaa ensi kaudella KHL:ssä
- Roope Hintz teki karun paljastuksen Darnell Nurselta saamastaan vammasta
- Ilveksestä tuttu hyökkääjä lopettaa pelaajauransa – ryhtyy valmentajaksi
- Lähde: TPS:n ulkomaalaisvahvistus lähdössä KHL:ään
- Ruotsissa kerätään rahaa suomalaisvahvistusta varten: ”Tarvitsemme panostasi”
- Sebastian Aholta napakkaa palautetta Carolinan seurajohdolle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Pelicans solmi jatkosopimuksen ulkomaalaistähtensä kanssa
- Pelicansin julkaisu oli virheellinen – konkarilla ei olekaan sopimusta!
- Sami Aittokallio vaihtaa seuraa
- NY Islandersilta kaksi sopimusuutista – konkarihyökkääjä kiinnitetty
- IL: Antti Pennasen kohdalla tehtiin iso päätös
- Lähde: HIFK:n supertähden pöydälle iskettiin tarjous – maisema vaihtuu
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä palaa Suomeen!
- Tässä Kim Strömbergin uusi joukkue!
- Ryan Laschista tipahti iso siirtohuhu!
- Maalipyssy jättää Kiekko-Espoon – tässä on uusi seura
- Jokereilta järisyttävän suuri sopimusuutinen
- Aleksander Barkov: Pohjois-Amerikasta kajahti huima arvio
- Urheilucast: TPS sopimukseen NHL:stäkin tutun suomalaismaalivahdin kanssa
- Kaksinkertainen Suomen mestari Charles Bertrand palaa Liigaan – tässä uusi seura