Loisto-otteet jäivät runkosarjaan? – Tilastot eivät suomalaisvahteja mairittele
NHL-uransa ensimmäistä Stanley Cup -mestaruutta jahtaava Pekka Rinne pelasi mahtavasti läpi pitkän runkosarjan, mutta ei ole ollut tilastojen valossa parhaimmillaan pudotuspelien aikana.
Rinne on ollut johdattamassa joukkuettaan pudotuspelien toiseen vaiheeseen, muttei ole vielä pahemmin loistanut. Kempeleläisen päästettyjen maalien keskiarvo (3,08) ja torjuntaprosentti (90,1 %) ovat liigan maalivahtitilastoissa vasta alempaa keskikastia.
Rinne nollasi pudotuspelien avauskierroksella Colorado Avalanchen sarjan päätöskamppailussa, mutta toisaalta päästi neljä maalia 15 laukauksella sarjan kolmannessa osaottelussa.
Eikä tahti toisella kierroksella Jetsiä vastaankaan ole vielä kiihtynyt.
Kolmessa Jets-kamppailussa suomalaisvahti on päästänyt selkänsä taakse keskimäärin neljä maalia ottelua kohden.
Kaikki seuransa pudotuspeliottelut toistaiseksi aloittaneen Rinteen taakse on tehty kevään tosipelien aikana 26 osumaa – eniten kaikista pudotupelimaalivahdeista.
Suomalaisvahdit miehittävät kyseenalaisen tilaston kärkisijoja, sillä Boston Bruinsin Tuukka Rask on päästänyt kaksi osumaa Rinnettä vähemmän, ja maalin enemmän kuin jo kautensa päättänyt Toronto Maple Leafsin Frederik Andersen.
Härmäläistorjujien puolustukseksi heitä kohti on myös ammuttu eniten kiekkoja kuluvan kevään pudotuspeleissä. He ovat myös kolmen kärjessä kokonaistorjuntamäärällä mitattuna.
Tilastolähde: NHL.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!