Liigassa kohua aiheuttanut taklauskone palaa Suomeen – nuori suomalaislupaus hyppää kilpailijan riveihin
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves on tiedottanut kahdesta uudesta pelaajahankinnasta. Se hankki lisää tukea puolustuspäähän, kun se solmi sopimukset kokeneen taklaajan sekä suomalaislupauksen kanssa.
Kaksikosta Liiga-yleisölle tunnetumpi Matt Generous palaa Suomeen yhden Itävallassa vietetyn välivuoden jälkeen. Pelaajan sopimus on kestoltaan kauden mittainen.
Jenkkijärkäle varattiin vuonna NHL:ään vuonna 2005, mutta ei saanut sieltä ikinä näytönpaikkaa ja on kiertänyt siitä lähtien Pohjois-Amerikan sekä Suomen kenttiä. Hän on edustanut aikaisemmin Liigassa Rauman Lukkoa, Vaasan Sportia sekä Helsingin IFK:ta.
Noin seitsemän pisteen keskiarvolla kausia pelaava puolustaja tuo lisää voimaa Ilveksen puolustukseen. Hän jaksaa taklata kovaa, eikä hän aina osu vastustajaan puhtaasti. Hän on kärsinyt aikaisemmin Liigan kurinpitodelegaation rangaistuksista, joten kohua saattaa syntyä myös ensi kaudella. Jäähyminuutteja hän on kerännyt Liigassa ”vaatimattomat” 514.
– Matt Generous tuo puolustukseemme sitoutunutta joukkuepelaamista, kokemusta ja kovuutta. Hän saapuu Tampereelle syyskuussa, kertoo Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo tiedotteessa.
Ilveksen toinen hankinta 17-vuotias Elias Laitamäki allekirjoitti kaksivuotisen pahvin. Laitamäki kiekkoili kuluneella kaudella Sportin junioreissa ja pääsi testaamaan Liiga-jäitä neljän runkosarjaottelun verran.
– Elias Laitamäki on lupaava pelaaja, joka teki jo päättyneellä kaudella liigadebyyttinsä ja nousi mukaan nuorten maajoukkuerinkiin. Pelirohkeana puolustajana hän sopii hyvin tavoittelemaamme aktiiviseen pelitapaan, kommentoi Jalo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!