Liiga-seura teki pelaajahankinnan HIFK:sta – ”Tavoitteenani on nousta Liigan huipulle”

Porin Ässät on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n puolustajan Saku Salmelan kanssa.
27-vuotias HIFK-kasvatti pelasi kuluneella kaudella 57 ottelua tehopistein 2+4=6.
Ässien tiedote:
Ässät on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen Saku Salmelan kanssa. 27-vuotias puolustaja siirtyy Ässiin kasvattajaseurastaan Helsingin IFK:sta, jonka riveissä Salmela oli tänä keväänä saavuttamassa SM-pronssia. Salmela pelasi runkosarjassa 57 ottelua tehoin 2+4 =6.
– Saamme Salmelasta hyvin liikkuvan ja kamppailevan puolustajan, joka haluaa eteenpäin urallaan, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kertoi.
Salmela on pelannut urallaan 212 Liigaottelua ja puolustaja on edustanut myös Tampereen Ilvestä vuosina 2014-2016. Uransa toistaiseksi tehokkaimman Liigakauden Salmela pelasi 2015-16, jolloin 55 ottelua tuottivat tehot 2+15 =17.
– Halusin tulla Poriin kehittymään. Tavoitteena on saada enemmän vastuuta ja kuulua niiden pelaajien joukkoon, jotka ovat kentällä ottelun ratkaisuhetkillä.
– Ässistä on välittynyt kuva, että täällä on hyvä meininki ja Isomäessä on hyvä tunnelma ja paljon yleisöä. Uskon, että tämä on hyvä paikka ottaa seuraava askel urallani.
– Tavoitteenani on olla luotettava puolustaja omassa päässä ja pyrin myös tuomaan kiekollista taitoa sekä hyvää liikettä joukkueen pelaamiseen. Tavoitteenani on täällä nousta Liigan huipulle monipuolisen pelaamisen kautta, Saku Salmela kommentoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!