Lauri Marjamäki ei pelkää tappiota – ”Minulla on aina hyvä mielenrauha kun panokset kovenee”
Kuva: Ilari Isotalo
HERNING. Leijonat kohtaa illalla Sveitsin MM-puolivälierässä. Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli täynnä itseluottamusta ennen illan koitosta. Paineet ovat kovat, sillä tappiolla Suomi lähtee kotiin ja Marjamäkeä pidetään epäonnistujana.
Marjamäki itse nauttii tilanteesta.
– Minulla on aina hyvä mielenrauha siinä vaiheessa, kun panokset kovenee. Tuntuu, että nuo alkusarjapelit ovat aina vähän puristamista. Nyt ruvetaan sitten mittaamaan, mistä me olemme tehty. Tiistaina saimme pelattua kovapanoksisen pelin. Uskon, että siitä pystytään vielä vähän parantamaan, Marjamäki luotti.
Suomi voitti alkusarjan ja päätti sen riemukkaaseen voittoon Yhdysvalloista. Peliä ei tarvitse tässä vaiheessa paljoa muuttaa. Sveitsi on pelityyliltään samanlainen kuin USA tai Kanada. Suomi kaatoi molemmat maat alkulohkossa.
– Ei ole mikään muuttunut sitten USA-pelin. Olemme pelanneet hyvin ja silloin ei tarvitse vetää mitään kania hatusta. Pitää vain pitää tiukasti kiinni niistä hyvistä asioista, mitä omassa pelissä on, Marjamäki sanoi.
– Yhtenäisyys, yhdessä pelaaminen, voitonnälkä, sitoutuminen ja hyvä itseluottamustaso. Ne ovat tärkeitä asioita tänään, päävalmentaja luetteli.
Leijonista paistaa päävalmentajan mukaan oikeita asioita läpi.
– Kyllä joukkueesta paistaa joku poikkeuksellinen juttu läpi. Jokainen tietää, minkä takia täällä ollaan ja tietävät, mikä on tämän turnauksen formaatti. Yhdestä pelistä poikki. Oma peli edellä mentiin aika pitkälti palaverissa. Kyllä me tiedetään Sveitsistä tietyt asiat, mutta oman pelin kautta. Kyllä mä uskon, että me olemme henkisesti ja fyysisesti valmiita, Marjamäki linjasi.
Mitkä Suomen vahvuudet ovat?
– Kaikki ovat ne meidän vahvuudet nähneet. Me haluamme olla luisteluvoimainen joukkue, joka aggressiivisesti karvaa ylhäältä asti ja sitä kautta pitää kiekkoa rohkeasti.
Marjamäeltä udeltiin myös sitä, mitä hän ajattelisi Suomen joukkueesta, mikäli hän olisi itse Sveitsin päävalmentaja.
– Onneksi en ole, Marjamäki päätti.
Suomen ja Sveitsin välinen puolivälieräkamppailu alkaa kello 21.15 Suomen aikaa.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta