Kasperi Kapasella sukuhistorian paineita MM-kisoissa?
Kasperi Kapasesta tulee Tanskan MM-kisoissa kolmannen polven Leijonien MM-kisapelaaja. Isoisä Hannu ja isä Sami edustivat hekin Suomea.
Kapasten suku tekee historiaa. Kasperin mukaan pelkkä historiallinen teko ei vaikuttanut hänen päätökseensä MM-kisamatkastaan.
-Ei millään vaikuttanut päätökseeni. En edes miettinyt sitä. Mutta kyllähän sen tajuaa, että on se aika siisti juttu, Kapanen kertoo.
Kasperi myös tyrmää väitteet sukuhistorian tuomista paineista.
-Ei mun mielestäni ole paineita ollenkaan. Vaari ja iskä on pelanneet aikoinaan ja se on hienoa asia, mutta ei se vaikuta mun peliin millään tavalla. Itse pelaan ja luistelen siellä.
Kapanen pelasi kolmannen kautensa Toronto Maple Leafsin organisaatiossa. Tällä kaudella peliaikaa tuli 38 NHL-ottelussa.
-Mun mielestäni oli nouseva kaari. Alku oli pettymys, kun en päässyt joukkueeseen, mutta sitten peli mun mielestäni kehittyi ja pääsin joukkueeseen. Koko ajan peli peliltä tuntui, että peli meni parempaan suuntaan, arvioi Kasperi kauttaan.
-Tietysti hävittiin game sevenissä ja se on pettymys. Mutta sille ei voi enää mitään, hän jatkoi.
Torontossa Kasperi on viihtynyt hyvin. Kaupunki on kieltämättä jääkiekon mekka, mutta paljon sieltä löytyy muutakin.
-Se on kyllä semmoinen paikka, että siellä kun käy, tottuu ihan mihin vaan. Toronto on hieno kiekkokaupunki ja hieno kaupunki ylipäätään. On korista, pesistä ja vaikka mitä. On paljon siellä urheiluihmisiä.
Leijonilla on jalkeilla nuori joukkue. Kapanen on siitä innoissaan.
-Hyvältä näyttää mun mielestäni. On nuoria pelaajia, mutta kaikki jotka täällä, ansaitsevat olla täällä. Ovat pelanneet hyvän kauden ja ovat hyvillä mielin.
Kapanen ei ajattele Leijonien sisäisen pistepörssin voittoa. Vain joukkueen menestys merkitsee.
-Ei sillä ole mitään väliä, kuka niitä pisteitä kerää, kunhan jotain roikkuu kaulan ympärillä, kun tullaan takaisin.
Haastattelu: Otto Palojärvi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!