IS: Kokenut kiekkoselostaja jätettiin ilman töitä – ”Sitä varmasti jää kaipaamaankin”
Ilta-Sanomat uutisoi torstaina, että jääkiekon SM-liiga kaudesta 2009 saakka selostanut Anssi Ritari ei jatka selostustöitä enää, kun SM-liigan TV-oikeudet siirtyvät Telialle.
Ritari ei yksinkertaisesti mahtunut Telian tiimiin.
– Oikeastaan otin sen tiedon vastaan tietyllä tavalla huojentuneena. Kyllähän sitä varmasti jää kaipaamaankin, mutta toisaalta tämä on myös helpotus, Ritari kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Uusi toimija haluaa uudistua, eikä tähän liity sen suurempaa dramatiikkaa. Ymmärrän ratkaisun täysin.
39-vuotiaan Ritarin mukaan selostajan työ on ehtinyt käymään myös raskaaksi vuosien aikana. Hän aloitti jo kaksikymmentä vuotta sitten aloittaen paikallisradiosta, josta tie vei Urheilukanavalle.
– Vaikka se onkin mielekästä työtä, niin samalla se on todella rankkaa ja kuluttavaa. Minullekin on selostusreissuilla kertynyt satojatuhansia kilometrejä auton ratissa. Pelejä olen selostanut noin 2 500. Se on alle nelikymppiselle aika hurja määrä.
Ritari jatkaa vielä Ruudun muun sisällön parissa hetken aikaa.
– Sanotaan näin, kuten olen sen itse ajatellut: lopetan selostusurani 30.9.2018, kun työsopimukseni loppuu. Silloin tulee 20 vuotta näitä hommia täyteen. Se on alle nelikymppiselle ihmiselle aika pitkä pätkä.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!