TPS:ltä yllättävä ratkaisu: toimitusjohtaja vaihtuu!
Turun Palloseura paljasti yllättävän uutisen perjantaina. TPS:n toimitusjohtaja vaihtuu, kun Mika Eskola siirtyy syrjään. Uusi toimitusjohtaja esitellään kesäkuun alussa.
– Kun Mika aloitti toimitusjohtajana, TPS ui urheilullisesti ja taloudellisesti syvissä vesissä. Mika on tehnyt rohkeita ja tuloksekkaita uudistuksia sekä urheilutoiminnan että toimiston organisointiin. Urheilullinen menestys on parantunut merkittävästi, ja olemme nousseet sarjan pohjamudista takaisin kärkikahinoihin. Myös talous on kehittynyt oikeaan suuntaan, vaikka vielä teemmekin tappiota. Tämä johtuu siitä, että emme ole halunneet tinkiä joukkueen ja urheilutoiminnan laadusta. Uskomme, että kiinnostava ja hyvin menestyvä joukkue sekä jatkuvasti parantuvat ottelutapahtumamme ja ravintolapalvelumme kääntävät talouden voitolliseksi muutaman vuoden sisällä, HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Marin sanoo HC TPS:n tiedotteessa.
Eskola sanoo nauttineensa ajasta TPS:n toimitusjohtajana.
– Työ TPS:n toimitusjohtajana on ollut upeaa aikaa, vaikka muutoksen johtaminen on ajoittain tietysti myös rankkaa. Päällimmäinen tunteeni näin luopumisen hetkellä on ylpeys tiimistä, jonka olemme Turkuun koonneet, kaukaloon ja sen ulkopuolelle. Olemme yhdessä näiden hienojen ihmisten kanssa tehneet paljon uudistuksia ja luoneet hyvän pohjan, jolta organisaatio voi uuden johtajansa kanssa ponnistaa kohti vieläkin parempaa menestystä, Eskola sanoo.
Turun Palloseura sijoittui tämän kauden Liigassa neljänneksi. Kausi päättyi pronssipelin tappioon Helsingin IFK:lle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden