Tippuuko Leijonille huippuvahvistus NHL:stä? IL: Suomalaistähti kommentoi: ”Haluja oli tulla…”
Puolustaja Sami Vatasen MM-kisamatka on vielä täysin auki, uutisoi Iltalehti.
26-vuotiaan puolustajan NHL-kausi päättyi lauantaina, kun Tampa Bay Lightning lähetti New Jersey Devilsin kesälomalle voitoin 4-1. Vatasta ei tosin ottelussa nähty, sillä hän kärsii parhaillaan aivotärähdyksestä.
– Mitään vakavampaa mulla ei ole, vointikin on jo parempaan suuntaan. Mitään leikkausta ei tarvita, niin kuin viime kesänä. Kyllä siinä tilanteessa tärähti päässä, Vatanen kommentoi nykytilaansa Iltalehdelle.
Suomalaispuolustaja olisi nyt vapaana Leijonien käytettäväksi, mutta aivotärähdyksen vuoksi kaikki on vielä mahdollisen MM-kisareissun suhteen auki.
– Ei mulla ole asiaan mitään vastausta vielä, en osaa sanoa tarkemmin. Haluja oli tulla, mutta sitten tuli tämä tärsky. Ja loukkaantumisen takia tällä hetkellä on se tilanne, että en nyt pysty urheilemaan, Vatanen päivittelee.
JYP-kasvatti esiintyi kuluneella kaudella Anaheim Ducksin miehistössä 15 ottelussa tehopistein 1+3. Tämän jälkeen hänet kaupattiin Devilsiin, jossa hän pelasi 57 runkosarjaottelua (tehot 3+25) ja neljä pudotuspeliottelua (tehot 1+0).
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!