Ruotsille karsea menetys: NHL-supertähti jättää MM-kisat väliin – taustalla harmittava syy
Ruotsin maajoukkue sai surkeita uutisia sunnuntaina, kun New York Rangersin maalivahti Henrik Lundqvist kieltäytyi MM-kisoista.
Lundqvist ilmoitti Twitterissä, että häntä on vaivannut viimeiset 5-6 kuukautta ikävä polvivamma, joka vaatii neljän viikon mittaisen huilin.
36-vuotias tähtivahti pelasi tällä kaudella NHL:ssä 63 ottelua torjuntaprosentilla 91,5. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 2,98.
”King Henrik” on ollut Ruotsin maajoukkueen tuki ja turva lähes koko 2000-luvun ajan. Hän on pelannut viidet MM-kisat ja tuonut niistä kotiin yhden kullan ja kaksi hopeaa.
Lundqvist oli viime vuonna Ranskan ja Saksan MM-kisoissa Ruotsin maalilla, kun maa voitti MM-kultaa. Rangersin tähtivahti pelasi viisi ottelua huimalla torjuntaprosentilla 94,6.
Olympialaisissa Lundqvist on nähty kolme kertaa, joista hän on kartuttanut palkintokaappiaan yhdellä olympiakullalla ja olympiahopealla.
Ruotsin kasaa Lundqvistin poissaolosta huolimatta todella kovaa joukkuetta MM-kisoihin. Katso nimilista klikkaamalla tästä.
Det tar emot, men måste tyvär tacka nej till VM iår. Min knäskada som jag dragits med senaste 5-6 månaderna sätter stopp.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?