Rauman Lukko teki maanantain kovia peliliikkeitä, kun joukkue allekirjoitti jatkosopimuksen hyökkääjä Arttu Ilomäen kanssa sekä nappasi vihollisjoukkue Ässistä superlupaavan puolustajan Ville Heinolan.

Finnprospects-sivuston perustaja Miika Arposen mukaan Heinola on Suomen 2001-ikäluokan ykköspuolustaja.

17-vuotias juniorimaajoukkueiden vakiokasvo pelasi Ässien B-junioreissa tällä kaudella 17 ottelua tehoin 6+16=22. A-junioreissa hän nakutti 33 pelissä tehopisteet 3+14=17.

Lue alta Lukon tiedote:

Rauman Lukko ja Arttu Ilomäki ovat käyttäneet sopimukseensa kirjatun yhden vuoden option, joka pitää hyökkääjän raumalaisseuran riveissä kauden 2018-19. Uutena miehenä Lukko on kiinnittänyt kolmivuotisella sopimukselle Porin Ässistä siirtyvän puolustaja Ville Heinolan.

– Arttu on viime kauden paras pistemiehemme, jolla olisi ollut myös muita ottajia. Se, että hän valitsi kaikista vaihtoehdoistaan Lukon, on luottamuslause sille, mitä me teemme arjessa ja mihin me olemme matkalla. Se kertoo, että hän uskoo vahvasti meidän tämän hetkiseen ajatusmaailmaamme, Lukon päävalmentaja Pekka Virta sanoo.

26-vuotias Ilomäki saapui Lukkoon viime keväänä. Hän oli päättyneellä kaudella joukkueen paras pistemies runkosarjassa, viimeistellen 49 pelaamassaan ottelussa tehopisteet 13+24=37.

– Minulla on ollut koko ajan vahva fiilis siitä, että meillä on Lukossa mahdollisuudet saada itsestämme paljon enemmän irti kuin mitä viime kausi osoitti. Näen, että me pystymme parantamaan huomattavasti menneestä kaudesta. En halunnut jättää tätä projektia kesken, vaan halusin ehdottomasti jatkaa tämän joukkueen mukana, Ilomäki kertoo.

182-senttinen ja 88-kiloinen, oikealta laukova keskushyökkääjä sai kauden aikana kunnian toimia myös Lukon kapteenina. Hän kipparoi sinikeltaisia maaliskuussa runkosarjan viimeisillä kierroksilla sekä playoffsien 1.kierroksen otteluissa.

– Lähden liikkeelle siitä ajatuksesta, että joukkueurheilussa yksilöiden tulee aina pelata joukkueelle. Kun yksilöt pelaavat hyvin ja tekevät töitä yhdessä yhteisen päämäärän eteen, silloin menestyvät sekä joukkue että yksilöt. Aina täytyy muistaa, että kukaan ei saa hyvää, ellei koko joukkue saa hyvää, Ilomäki painottaa.

Päävalmentaja kertoo haluavansa joukkueeseensa juuri tällaisia pelaajia.

– Kun pelaajalla on monia ottajia, mutta hän valitsee jäädä joukkueeseen, se kertoo paljon. Arttu haluaa pelata Rauman Lukossa ja Rauman Lukolle, Virta muistuttaa.