Leijonat kohtaa Venäjän – ”Nyt haetaan energiaa”

© Kuva: Ilari Isotalo

Suomi kohtaa illalla Tshekin EHT-turnauksessa Venäjän. Suomella on alla kirvelevä 1-3-tappio Tshekille, joten nyt on revanssi mielessä.

– Perjantaina koko jengi kävi jäällä eli treenattiin ja purettiin torstain peli. Haettiin sieltä hyvät jutut ja mitä pitää parantaa, maajoukkueen GM Jere Lehtinen sanoi Jääkiekkoliiton Leijonat.fi-sivustolla.

Suomen peli ei ole ollut toistaiseksi vielä läheskään uomissaan. Lehtinen kuitenkin kertoo, että jopa vapaaehtoisia harjoittelijoita on riittänyt.

– Tänään pelipäivän aamujää oli vapaaehtoinen, mutta aika paljon siellä oli luistelijoita. Nyt haetaan energiaa illan peliin, sitä tarvitaan, Lehtinen sanoo.

Venäjä-pelissä vauhti tulee entisestään nousemaan, uskoo Lehtinen.

– Pelin taso, intensiteetti, vauhti ja fyysisyys nousevat kaikki tänään kun vastassa on Venäjä. Mutta me kyllä pystymme tähän vastaamaan, Lehtinen uskoo.

Suomi valmistautuu parhaillaan MM-kisoihin, jotka alkavat ensi kuussa. Tshekin EHT-turnauksen jälkeen on edessä vielä Ruotsin EHT-turnaus. Tshekin EHT-turnauksessa Suomi kohtaa sunnuntaina vielä Ruotsin.