KalPan takalinjoille kokoa ja kiekollista osaamista – ”Pelaajina he ovat parhaassa iässään”
Kuva: Juha Tamminen
KalPa on vahvistanut puolustustaan Liigassa jo rutinoituneilla pelaajilla, kun Lasse Lappalainen ja Ari Gröndahl siirtyvät ensi kaudeksi Kuopioon. Kumpikin sopimus on kaksivuotinen
KalPa-kasvatti Lappalainen palaa kasvattajaseuraansa kahdeksan vuoden poissaolon jälkeen. Viimeiset neljä kautta SaiPaa edustaneella Lappalaisella on Kuopion-vuosiltaan hyviä muistoja, sillä hän oli voittamassa KalPan kanssa A-nuorten SM-kultaa vuonna 2008.
– Erittäin hieno fiilis palata takaisin Kuopioon, sillä pitkä reissu alkaa olla tässä takana. Kotiinhan on aina mukava palata, Lappalainen kommentoi seuran tiedotteessa.
Isokokoinen (195 cm, 101 kg) Gröndahl siirtyy KalPaan Vaasan Sportista, jossa hän viimeisteli kuluneen kauden 52 runkosarjaottelussa 11+23=34 tehopistettä.
– Vahvuuksiani ovat kamppailupelaaminen sekä vahva laukaus, Gröndahl analysoi osaamistaan.
KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman oli tyytyväinen uusiin hankintoihinsa.
– Molemmat heistä tekivät viime kaudella ennätyspisteensä Liigassa ja pelaajina he ovat parhaassa iässä, joten olemme erittäin tyytyväisiä näihin sopimuksiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta