Tulihan se sieltä! NHL:n suomalaishylkiölle vihdoin kunnon onnistuminen
Vancouver Canucksin suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen saalisti kaksi syöttöpistettä, kun Canucks kukisti viime yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa Dallas Starsin maalein 4–1.
Kyseesssä oli Jokisen ensimmäinen kerta uusimmassa seurassaan, kun hän teki yhdessä ottelussa kaksi tehopistettä. Seitsemässä aiemmassa Canucksin paidassa pelaamassaan ottelussa Jokinen oli tehnyt yhteensä kaksi maalia.
Canucks on jo Jokisen neljäs NHL-seura tällä kaudella. Kanadan länsirannikolla suomalaisen alku oli lupaava, sillä sekä toisessa että kolmannessa ottelussaaan tämä teki maalin. Neljännen pelin jälkeen oli kuitenkin vuorossa kolmen ottelun mittainen katsomokomennus.
Nyt Jokinen on päässyt pelaamaan taas neljässä edellisessä ottelussa. Kauden loppua kohti myös kalajokisen vastuu on kasvanut. Jokinen sai vastuuta 13.56 minuuttia, mikä on hänen toiseksi suurin peliaikansa Canucksissa – ja toiseksi suurin ylipäätään sitten tammikuun. Pelattujen vaihtojen määrä, 23, oli Jokisen korkein Canucksissa ja niin ikään paras sitten tammikuun.
Kyseessä oli vasta toinen kerta koko kaudella, kun Jokinen sai samassa ottelussa kaksi tehopistettä. Jokisen koko kauden saldo 54 runkosarjaottelusta on perin vaatimaton, 3+8=11.
Jokisen, 34, kohdalla on kauden mittaan koko ajan voimistuvasti spekuloitu sillä, onko miehen NHL-ura päättymässä tähän kauteen. Ainakaan eräänlaiseksi hylkiöksi ajautuminen ja tehot eivät puhu kovin kirkkaan NHL-tulevaisuuden puolesta.
Viime viikolla Jokinen väläytteli vedonlyöntiyhtiö NordicBetin sivuilla julkaistussa NHL Without A Map -ohjelmassa mahdollisuutta paluulle Suomeen ja kasvattajaseuraansa Oulun Kärppiin.
– Jos Suomessa pelataan, niin se on sitten Kärpissä. Ei ole missään nimessä poissuljettua, Jokinen sanoi ohjelmassa.
Se ainakin on varmaa, että Jokisen ja Canucksin kausi päättyy vajaan kahden viikon kuluttua. Canucks on läntisessä konferenssissa toiseksi viimeisenä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!