Helsingin Jokerit onnistui viimein päihittämään KHL:n konferenssien välierissä TsSKA:n. Pitkään kestänyt ottelu päättyi narripaitojen 2-1 voittoon ja ottelusarja kaventui 1-2:een.

Ottelun sankariksi nousi kaksi maalia tehnyt Olli Palola. Molemmat osumat syntyivät ylivoimalla, ja jälkimmäinen päätti ottelun ensimmäisen jatkoerän loppuminuuteilla. Samalla Jokerit päätti Ilja Sorokinin järkyttävän kolmen ottelun nollapeliputken.

Illassa riitti jännitettävää alusta loppuun. Molemmat joukkueet taklasivat ahkerasti, ja pientä pystypainia harrastettiin useaan otteeseen. Tuomareilla oli ajoittain hankaluuksia pitää ottelu hallussa, eikä ottelurangaistuksilta vältytty.

Kotiyleisö osoitti vahvasti mieltään, kun Jokerien Tommi Kivistö ja Jesper Jensen poistuivat ottelusta 5+20 minuuttisilla jäähyillä. Yleisö piti tuomioita vähintään kyseenalaisina. Jäähyaitioiden ovien saranat olivat koetuksella, kun jäähyminuutteja annettiin helsinkiläisten epäonneksi 62-22. TsSKA ei kuitenkaan onnistunut rankaisemaan erikoistilanteissa.

Kunniaa pitää myös antaa Jokerien maalilla torjuneelle Karri Rämölle, joka torjui yhteensä 33 laukausta. Kokonaisuudessaan koko narrilauma osoitti upeaa taistelutahtoa venäläisten pyörityksessä.

Mikhail Pashnin oli ainoa moskovalaisten onnistuja.

Konferenssin välierä jatkuu huomenna Helsingissä.