Oho! Mestis-seuran valmentajalta todella ylimielistä puhetta lehdistötilaisuudessa
Kuva: Ilari Isotalo
Mestiksen välieräsarja TUTOn ja Savonlinnan Pallokerhon jatkui eilen lauantaina tasaisissa merkeissä. TUTO ehti karata toisessa välieräottelussa parhaimmillaan jo 3-1-johtoon, mutta sitkeä SaPKo nousi rinnalle ja pakotti ottelun jatkoajalle 3-3-lukemista. Jatkoajalla Niklas Näppi laukoi turkulaisten voittomaalin ja TUTO tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 1-1.
– Joo, kyllä varmasti yleisö sai täältä sitä, mitä se tuli katsomaankin. Kaksi joukkuetta kun pelaa vastakkain, niin se on taistelua senteistä ja milleistä. Mun mielestä me tulimme hyvin tuohon kolmanteen erään ja saatiin tasoitus siihen. Jatkoajalla oli kyllä paikat ratkaista. Lähenpänä olimme siinä maalia. Nämä yleensä menevät niin, että jos et itse tee niistä omista pompuista, niin kaveri tekee. Tänään TUTO oli siinä onnekkaampi ja me olimme taas eilen onnekkaampia, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen totesi ottelun lehdistötilaisuudessa.
TUTOn päävalmentaja Miika Elomo oli täysin eri linjoilla ottelusta. Hän kommentoi ottelua hieman jopa ylimielisesti.
– Kyllä se oli peli, mitä me vietiin. Pitkän kaavan mukaan mentiin, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on vain kiinnityksellä. Ensimmäisen pelin SaPKo selviytyi, mutta tänään ei selviytynyt, eivätkä he meitä vastaan tulekaan selviytymään. Nyt huilataan ja palautellaan ja sen jälkeen ruvetaan katsomaan seuraavaa kiinnitystä, Elomo tykitti.
Entinen Liiga-pelaaja Elomo ei antanut hallitsevalle Mestis-mestarille minkäänlaista kunniaa tasaisista otteluista.
– Me pystymme vielä parantamaan. Olemme oikeastaan kaikki SaPKon maalit annettu. He eivät itse pysty sitä tavallaan pelillisesti rakentamaan. Meillä on paljon parannettavaa, Elomo sanoi.
Ottelusarja jatkuu tiistaina Savonlinnassa.
Ville Hirvonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia