Jokerien osalta KHL:n runkosarja 2017-18 on nyt paketissa. Joukkue keräsi runkosarjassa upeasti kolmanneksi eniten pisteitä, joten lähtökohdat pudotuspeleihin ovat hyvät – olkoonkin, että haaste ykköskierroksella ei ole sieltä helpoimmasta päästä.

– Koko liigan top 3-sijoitus joukkueelle on erittäin hyvä suoritus, ei siitä mihinkään pääse, runkosarjassa 12 häkkiä paukuttanut Pekka Jormakka mietti joukkueen nettisivuilla.

Vaikka runkosarja sujui mainiosti, sujui Jokerien runkosarjan päätöspeli täysin alakanttiin. Sen tiesi myös Jormakka 1-3-tappioon päättyneen Dinamo Riika -pelin jälkeen.

– Pakko myöntää, että tämä peli pelattiin alta pois. Lauantaina alkaa pleijarit, silloin on ihan varmasti kaikki valmista.

Jokerien sivuilla muistutettiin, että lauantaina alkavan sarjan haaste, eli HK Sotshi ei ole helsinkiläisille helppo pala. Helsinkiläiset ovat onnistuneet voittamaan vain yhden kahdeksasta keskinäisestä kohtaamisesta KHL:n historiassa.

– Ei ole kyllä runkosarjassa oikein sujunut heitä vastaan, mutta sitä enemmän lähdetään yrittämään. Sillä tavalla hyvä juttu, ettei ainakaan takki auki lähdetä. Toivottavasti kaveri lähtee kuvittelemaan, että saa Jokereilta helppoja voittoja, oivan pointin tappioista löytänyt Jormakka filosofoi.

Hän joukkuekavereineen lähtee jatkopeleihin siis varsin ristiriitaisista lähtökohdista. Jokerit keräsi kolmanneksi eniten pisteitä, Jormakka sen sijaan iski 12 häkkiä ja 20 pinnaa.

– Henkilökohtaisesti maaleja tuli saman verran kuin muinakin kausina, mutta ei muuten pisteitä. Toivottavasti osa niistä jäi pudotuspeleihin. Tiedän, ettei sillä ole mitään merkitystä, kuinka paljon runkosarjassa tekee pisteitä, jos alkaa pudotuspeleissä niitä naputtamaan. Sen olen Tapparassa huomannut, Jormakka muisteli viitaten liigavuosiin.