Ottawa Senatorsin supertähden Erik Karlssonin ympärillä on pyörinyt epätavallinen keskustelu läpi kauden.

Tähtipuolustaja liitettiin alun perin varovasti mahdollisiin siirtohuhuin jo alkukaudesta, sillä hänen sopimuksensa päättyy ensi kauden jälkeen keväällä 2019.

Huhut ovat kauden mittaan kiihtyneet, kun Senators on jäämässä selvästi pudotuspelien ulkopuolelle, minkä lisäksi ennen kauden alkua pahasta loukkaantumisesta kärsinyt ruotsalainen ei ole ollut täysin oma itsensä.

Karlssonin plus-miinus-lukema on esimerkiksi tällä hetkellä -27.

Voisiko sittenkin olla mahdollista, että Karlssonin kohdalla harkitaan ennen siirtorajan umpeutumista jättitreidiä, jonka avulla Senators lähtisi rakentamaan tulevaisuuttaan?

Ainakin paikallisen median edustaja, CTV Ottawan toimittaja Terry Marcotte kirjoittaa kuulleensa, että useampi NHL-seura aikoisi lähestyä Senatorsia koskien Karlssonin kauppaamista.

Marcotten mukaan mahdollisessa kaupassa Senators haluaisi lisäksi päästä eroon Bobby Ryanin yli seitsemän miljoonan vuosipalkasta.

NHL:n siirtoraja umpeutuu ensi viikon maanantaina Suomen aikaan klo 22.00.

Terry Marcotte

@TerryMarcotte
Hearing that several teams will be pitching Sens this week on Erik Karlsson. Taking on Ryan contract expected to be part of the ask.