Tilastot paljastavat: Sami Vatanen on kääntänyt NHL-seuran puolustuksen sarjan parhaimmistoon
Kesken kauden Anaheim Ducksista vaihdettu Sami Vatanen on ottanut itselleen tärkeän roolin uudessa seurassaan New Jersey Devilsissä. Puolustava pakki on ollut joukkueensa parhaimmistoa, ja väitettä tukevat Devilsin sisäpiiritoimittajan John Fischerin laatimat tilastot.
Suomalaispakki ei ole häikäissyt hyökkäyspäässä, sillä enemmän puolustusvoittoisempaa pelityyliä edustava Vatanen on kerännyt Devilsissä toistaiseksi vain tehot 1+12=13. Sen sijaan puolustajana suomalainen on ollut omaa luokkaansa.
Tammikuun ajalta Devils päästi kahdennaksi vähiten vastustajia laukaisupaikoille. Vastustajilla oli hankalinta saada vaarallisia maalipaikkoja, kun Vatanen luisteli jäällä.
Vatanen keräsi joukkueen puolustajista eniten jääaikaa, mutta pystyi samalla kirjauttamaan itselleen pienimmän lukeman vastustajien vaarallisista laukauksista. Vatasen ollessa jäällä vastustajat pääsivät keskimäärin vain yhdeksän kertaa vaarallisille laukaisupaikoille.
Vatasen pelatessa parinsa Andy Greenen kanssa joukkue päästi vähiten maaleja ja kiekko pysyi vastustajan päädyssä enemmän.
Devils on tällä hetkellä itäisessä konferenssissa seitsemäntenä. Helmikuun alku on ollut Paholaisille haastava, sillä joukkue on voittanut vain kerran viimeisestä viidestä ottelusta.
Vatasen siirtyminen oli hyvä veto Devilsin GM:ltä Ray Sherolta. Suomalaisen rooli kasvanee kauden edetessä, jos seura pystyy pitämään pudotuspelipaikan hallussaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä