Lukon ja Pelicansin välisessä Liiga-ottelussa nähtiin avauserässä peräti neljä maalia – joista kaikki olivat vierasjoukkueen käsialaa.

Liigan keskikastissa painivat pussinokat heiluttivat nuorten maailmanmestari Kaapo Kähkösen selän takana reppua peräti kolme kertaa ensimmäisen noin 13 minuutin aikana. Maalille vaihdettu alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalisti Lassi Lehtinen joutui antautumaan myös, tosin vain kerran.

Ensimmäisen tauon 0-4-tilanne kuulostaa todella kummalliselta. Olihan Pelicans voittanut edellisen kerran vieraissa kolmen pisteen arvoisesti edellisen kerran 5. tammikuuta, lisäksi se oli vajonnut jo lähelle karsiutumista pudotuspeleistä.

Lukko puolestaan oli ennen tiistai-illan kierrosta marssimassa suoraan puolivälieriin. Lisäksi sen maalivahdit Kähkönen ja Lehtinen ovat lupauksia kansainväliselläkin mittapuulla – ensiksi mainittu on siis vuoden 2016 nuorten maailmanmestari ja toisena mainittu alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalisti viime keväältä.