Suomi palasi keskiviikkona kahdeksan vuoden tauon jälkeen jääkiekon olympiamitalimaaksi, kun Naisleijonat löi pronssiottelussa Venäjän Olympiaurheilijat hurjan trillerin jälkeen numeroin 3-2.

Alkulohkossa Suomi hävisi kaksi peliä ja voitti vain yhden, mutta pudotuspeleissä tämä tilasto kääntyi päälaelleen. Naisleijonat kurmotti ”päävastustajiaan”, kun sekä pronssiottelun vastustaja että Ruotsi kaatuivat turnauksessa. Kanada ja USA osoittautuivat vielä toistaiseksi liian koviksi.

– Pelasimme upean turnauksen. Olen henkilökohtaisesti odottanut kahdeksan vuotta tätä hetkeä. Iso kiitos kuuluu kaikille taustajoukoille ja menneille polville, jotka ovat puskeneet meitä eteenpäin, Naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoski (arkistokuvassa) hekumoi Suomen Olympiajoukkueen Twitter-tilillä taiston tauottua.

Positiivisissa tunnelmissa oli myös pronssiottelun avausmaalin tekijä Petra Nieminen.

– Ei tämmöistä tule ihan heti voitettua. Meillä on hyvä yhteishenki, tuore olympiamitalisti hehkutti, ja jatkoi iskemästään osumasta:

– En oikein nähnyt mistä kiekko tuli ja sitten se osui minuun. Olihan se ihan mieletöntä, ensimmäinen maali pronssipeliin, pikkumustan ilmasta reppuun ohjannut suomalaistähti mietti.