Viime kauden päätteeksi pelaajauransa Saksan mestaruuteen lopettanut Toni ”Söde” Söderholm tuntee Saksan jääkiekkoilun hyvin. Viime kaudella Söderholm toimi mestarijoukkue Red Bull Münchenin varakapteenina. Nykyään Söderholm on DEL 2 -liigassa pelaavan RC Riessenseen valmentaja ja Saksan 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennustiimin jäsen.

Söderholm tuntee paitsi kisojen jättiyllättäjän, myös pelin hengen.

Saksa kukisti Kanadan välierässä. Miten sinä ottelun näit?

– Näen, että parempi joukkue voitti. Saksa rakensi omat maalipaikkansa, ja niistä paikoista pitikin
tehdä maalit. Pitää muistaa, että Saksa osui kaksi kertaa tolppiin maalien lisäksi.

– Tietysti tiukoissa peleissä tulee jossain vaiheessa tilanne, jossa toinen heittää kaiken peliin ja oma joukkue joutuu puolustamaan pienellä paniikilla. Mutta kuten sanoin, Saksa ansaitsi paikkansa finaalissa.

Finaalissa tulee vastaan Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue, jota pidettiin jo etukäteen turnauksen suurimpana suosikkina. Onko Saksalla mahdollisuuksia?

[nosto tasoitus=”oikea”]Sunnuntaiksi tunteet ovat ehtineet vähän laskeutua ja joukkue on pystynyt valmistautumaan uudelleen.[/nosto]

– Jos peli olisi ollut tänään (lauantaina), olisi se ollut todella vaikea Saksalle. Sunnuntaiksi tunteet ovat ehtineet vähän laskeutua ja joukkue on pystynyt valmistautumaan uudelleen. Vaikka Saksan pari viime ottelua ovat syöneet energiaa, henki on nyt niin päällä, että kyllä he haastamaan lähtevät.

Venäjä on kuitenkin suosikki?

– Ilman muuta on. Saksan pitää yrittää pysyä pois boksista. Se on varmasti ensimmäinen asia, minkä valmennusjohto joukkueelle sanoo. Mailan kanssa pitää olla varovainen. Tästä huolimatta Saksa todennäköisesti saa pari helppoa jäähyä, ihan niin kuin Kanadaa vastaan. Joka tapauksessa Venäjä on huippuvaarallinen ylivoimalla, eikä Saksalla olisi varaa istua jäähyllä.

[nosto tasoitus=”oikea”]Pitää myös muistaa, että kaikki paineet ovat Venäjällä.[/nosto]

– Pitää myös muistaa, että kaikki paineet ovat Venäjällä. Jos Saksa häviää, nähdään jäällä iloisia saksalaisia, se on selvä. Mutta tässä tilanteessa tämä ei tarkoita, ettei siellä uskota voiton mahdollisuuteen juuri nyt.