Saksalta ikimuistoinen temppu olympiafinaalin hurjasta kohtalosta huolimatta: ”Oli hieman latistavaa”
Näin maallikkona on hyvin vaikeaa kuvitella, minkälaisia tunteita olympiakultamitalin menettäminen tuntuu lajissa kun lajissa.
Töitä on tehty ennen hurjaa olympiakoitosta useita vuosia, ja esimerkiksi jääkiekossa yksi maali voi tuhota kaiken.
Esimerkiksi Suomelta unelman vei Kanadan 1-0-häkki puolivälierässä, Pyeongchangin superyllättäjä Saksan haave maansa historian ensimmäisestä olympiakullasta valui syvälle romukoppaan, kun Kirill Kaprizov täräytti Venäjän Olympiaurheilijoille voittomaalin sunnuntaisessa finaalissa jatkoilla.
Mille ”kovalle” maalle tahansa tappio olisi karu, muttei haastaja-Saksalle. Turnauksessa OAR:na tunnettu joukkue nimittäin tasoitti pelin ajassa 59.04 – alivoimalla.
Se ei kuitenkaan tuntunut painavan joukkueen apukapteenina toimineen pakki Christian Ehrhoffin mieltä. Sotsin vuoden 2014 kisoihin maa ei edes päässyt, mutta nyt se nappasi historiansa kolmannen olympiamitalin ja parhaan sijan.
Päättäjäisissä maansa lippua kantanut hopeamitalisti Ehrhoff antoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n haastattelussa kommentteja ilmeisen ylpeänä. Ja täysin syystä.
– Voi, se on mahtavaa. Olen niin innoissani. Tiedäthän, se oli hieman latistavaa, kun otimme jatkoaikamaalin vastaan, puolustaja sanoi viitaten päättäjäisiin ja peleihin.
NHL:ssäkin pelannut pakki tosin tiedosti sen, että joukkue oli lähellä kirkkainta. Toisaalta, hopealle venyminen oli ikimuistoinen temppu.
– Meillä oli käsi kultamitalilla, mutta silti voit kuvitella, että olen niin ylpeä joukkueestani ja pelasimme niin hienot olympialaiset. Menemme kotiin mitalin kanssa ja se on suuri kunnia. Olemme niin innoissamme.
Jotain Saksan mitalin arvosta kertoo sekin, miten pelaajat reagoivat Venäjän tehdessä voittomaalin. Sensaatiojoukkueen pelaajista läheskään kaikki eivät nimittäin tippuneet heti jään tasalle, tai alkaneet hakata mailoja laitoihin tai minnekään muualle.
Ja ehkä kaikkein parhaana esimerkkinä toimii jutun kuvan ilmeet. Hopea oli voitettu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä