Olympiasankarin kova arvio Leijonien maalivahtikalustosta: ”Voi olla kisojen paras”
Antero Niittymäki valittiin Torinon 2006 olympialaisten jääkiekkoturnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Kyseessä oli yksi urheilun kiehtovista sankaritarinoista, sillä alun perin Niittymäkeä ei ollut edes valittu Leijonien joukkueeseen.
Ykkösvahdiksi kaavailtu Miikka Kiprusoff vetäytyi kisamatkasta lonkkavaivojen takia. Useiden yhteensattumien summana Niittymäki otti Suomen – ja koko turnauksen – ykköstorjujan aseman.
Loppu on pala hienoa, mutta samalla karvasta suomalaista olympiahistoriaa. Leijonat pelasi kenties parasta olympiakiekkoaan ikinä, mutta hävisi finaalissa katkerasti Ruotsille maalein 2–3.
Haastattelimme Niittymäkeä PyeongChangin jääkiekkoturnauksen alla ja kysyimme, kenessä Suomen maalivahtikolmikosta (Mikko Koskinen, Karri Rämö, Juha Metsola) olisi nyt potentiaalia tuon satutarinan toistamiseen.
− Uskoakseni Koskinen on se ”ykkönen”, jolla mennään. Metsola on kolmikosta ehkä tuntemattomin. Hän tulisi eniten puskista. Hän on osoittanut, että kun saa tietyn flow’n päälle, peli kyllä kulkee ja hän pystyy voittamaan pelejä. Jos tämmöinen satu on tulossa, niin se on sitten Metsola, Niittymäki kommentoi.
Suomella on tukku loistavia NHL-maalivahteja. Onko NHL:n poisjäänti olympialaisista näin ollen isku Leijonille?
− En usko. Suomella on tosi hyviä maalivahteja myös Euroopassa. Uskon, että meillä on varteenotettavat maalivahdit kisoissa. Uskon, että paremmat kuin monella muulla maalla. Jos NHL-vahdit olisivat käytettävissä, meillä olisi kärkivahdit, mutta niin on nytkin, Niittymäki huomauttaa.
Ketkä ovat kisojen kovimmat torjujat?
− Koskinen on kisojen parhaita maalivahteja. Jos peli kulkee, voi olla paras, Niittymäki uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!