NHL-kartalle syntynyt tällä kaudella uusi suomalaistähti – ajokoirasta ykköspyssyksi
NHL:n tulokasseura Vegas Golden Knights pelaa todella väkevää kautta ja Ritarien riveissä suomalainen soturi Erik Haula pelaa parasta NHL-kauttaan.
Haula ei päässyt Minnesota Wildissa koskaan isoon rooliin, vaan näytteli pientä osaa yhteisessä Wild-elokuvassa ollen entisen NHL-ammattilaisen Sami Heleniuksen tituleeraamassa ajokoiran roolissa. Nyt Haula pelaa parasta kauttaan NHL:ssä tulokasjoukkue Vegas Golden Knightissa ja on jo kauden puolivälissä laittanut piste-ennätyksensä uusille lukemille.
– Myös Vegas on tehnyt jo uuden NHL-joukkueen ennätyksen pisteissä. Sinne on kerätty todella onnistuneesti pelaajamateriaalia muista joukkueista, jotka eivät ole päässeet entisissä seuroissa isoon rooliin, mutta potentiaalia on ollut ja nyt heille siunaantui uusi näytön paikka. Haula on päässyt isoon rooliin. Hän oli Minnesotassa jäähyntappaja ja ajokoira, eikä oikein mahtunut hyökkääviin kenttiin. Nyt sellainen rooli on ollut tarjolla ja hän on saanut hirveästi vastuuta. Hieno nähdä, että suomalaisäijät onnistuvat, Helenius hehkuttaa.
Haula on suomalaisten pistepörssissä sijalla kuusi. 47 ottelussa tehoja on kertynyt 20+19.
– Katselin juuri Minnesota-matsin. Haula oli mukana molemmissa maaleissa. Hän on hyvä peluri ja olen sydämeni pohjasta onnellinen, että hän menestyy. Ei NHL:ään pääse joka poika, jos ei ole potentiaalia ja nyt kun kunnollinen näyttöpaikka on siunaantunut, niin hän on myös sen käyttänyt, Helenius iloitsee.
Sunnuntaina Vegas matkaa Washingtoniin, jossa vastaan astelee nimimiehiä pursuava Capitals.
– Washington on kyllä aika kova. Vegas lienee sisuuntuneena liikkeellä Minnesota-tappiosta, mutta tiukka vastus on luvassa. Ehkä jatkoajalle tai rankkareille voivat venyä parhaimmassa tapauksessa, mutta tuskin täyttä pistepottia Washingtonista on luvassa, Helenius arvelee.
Se selviää sunnuntaina kello 19.30. Viasatin kotimaiset urheilukanavat ovat vapaasti katsottavissa perjantaista 2.2. kello 16.00 maanantaihin 5.2. kello 9.00 asti. Viasat Urheilu, Viasat Jalkapallo ja Viasat Jääkiekko -kanavat ovat auki operaattoreiden kaapeli- ja laajakaistajakelussa. Viasat Urheilu on auki myös antenniverkon alueella ja kanavan ohjelmat ovat lisäksi katsottavissa ilmaisessa Viafree-suoratoistopalvelussa. Viaplay on viikonloppunakin maksullinen. Katso tarkemmat tiedot https://www.viasat.fi/avoinvii
LUE MYÖS:
- Aatu Rätyllä huikea ilta NHL:ssä! Teki ruotsalaisvahdin naurunalaiseksi
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjälle karuja uutisia
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa