Neljän maalin tappio Venäjälle ei jäänyt vaivaamaan Yhdysvaltoja – usko finaalipaikkaan säilyi
Jääkiekon olympiaturnaus ei ole lähtenyt Yhdysvaltojen joukkueella toivotulla tavalla liikkeelle. Joukkue kärsi shokkitappion ”jääkiekon kääpiömaa” Slovenialle ja hävisi murskaavasti Venäjän olympiaurheilijoille.
Slovakiaa vastaan USA oli tiukilla, mutta onnistui voittamaan 2-1.
Joukkue sijoittui B-lohkon kolmanneksi ja joutuu pelaamaan ylimääräisen pudotuspelin ennen puolivälieriä. Seuraava vastustaja selviää myöhemmin tänään, kun viimeiset lohkopelit ollaan saatu päätökseen.
Yhdysvaltojen joukkue ei lannistunut, vaikka Venäjän olympiaurheilijat veivät lohkovaiheen päätöspelin maalein 4-0. Amerikkalaiset uskovat edelleen, että joukkueen taso tulee riittämään pitkälle.
– En näe syytä, miksei pystyttäisi voittamaan. Meillä on hyvä joukkue, ja tulemme tekemään paljon hienoja asioita. Kun otamme tästä pelistä opiksemme, uskon meidän selviytyvän finaaliin, Jordan Greenway kertoi USA Hockeylle.
Yhdysvaltojen kapteeni Brian Gionta oli yliopisotasolla pelaavan Greenwayn kanssa samaa mieltä. Hänen mielestään pelin lopputulos ei kuvannut ottelun tapahtumia kokonaan.
– Meillä oli paljon hyviä maalipaikkoja. Olisimme päässeet peliin mukaan, jos olisimme saaneet irtokiekkoja enemmän. Säilytimme meidän pelisysteemin kasassa, eikä kukaan lähtenyt sooloilemaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona