Mitä ihmettä! NHL-supertulokkaalta täysin älytön temppu – vastaavaa ei ole nähty yli 100 vuoteen!
Tuskin moni olisi odottanut ennen lauantain vastaisen yön NHL-kierrosta, että New York Islandersin ja Detroit Red Wingsin välisestä kohtaamisesta tulisi yksi kauden hulluimmista.
Kun Red Wings hyökkääjä Anthony Mantha vei joukkueensa vakuuttavaan 5-2-johtoon kolmannen erän puolivälissä, moni oletti, että ottelu olisi ollut siinä kohtaa ratkaistu.
Näin ei kuitenkaan käynyt.
Red Wingsin 22-vuotias hyökkääjälupaus Tyler Bertuzzi sai kolmannessa erässä ajassa 13:27 ottelurangaistuksen huitaisustaan Islanders-hyökkääjä Cal Clutterbuckiin. Nuorukaisen puolustukseksi täytyy sanoa, että Clutterbuck teki kaiken tarvittavan näyttelytyön, jotta tuomarit noteeraisivat huitaisun.
Islanders sai viiden minuutin ylivoiman Bertuzzin ottelurangaistuksen ansiosta ja sen aikana tapahtui jotain käsittämätöntä.
Islanders iski peräti neljä maalia ylivoiman aikana ja nousi 6-5-johtoon ottelussa vain alle kaksi minuuttia ennen ottelun loppua. Red Wings-puolustaja Mike Green tasoitti kuitenkin kamppailun vain puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ja vei ottelun jatkoajalle.
Islandersin ottelun tehokaksikko Matthew Barzal (0+5) ja Brock Nelson (3+0) juonivat huikean ratkaisun ajassa 63:15. Nelson ampui komean jatkoaikamaalin tulokashyökkääjä Barzalin maagisesta syötöstä kaksi vastaan yksi -hyökkäyksessä.
Ottelun jälkeen suurin puheenaihe oli kauden kolmannen viiden tehopisteen illan pelannut 20-vuotias Barzal. Kanadalaisnuorukainen johtaa 58 tehopisteellään (16+42) NHL:n tulokkaiden pistepörssiä näytöstyyliin 11 pisteen erolla.
Barzalista tuli NHL:n historian toinen pelaaja, joka on pystynyt nakuttamaan kolme viiden tai useamman tehopisteen peliä tulokaskaudellaan. Vastaavaan on pystynyt vain legendaarinen hyökkääjä Joe Malone kaudella 1917-18!
NHL:n historiassa on vain kaksi pelaajaa, jotka ovat pystyneet tarjoilemaan kolmessa tai useammassa ottelussa viisi tai enemmän syöttöpisteitä alle 21-vuotiaana: Barzal ja Wayne Gretzky.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu