Huolestuttava romahtaminen? Leijonatähdet manasivat Ruotsi-tappion suurinta syytä
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kaatui sunnuntaina tehottomuuteen Ruotsia vastaan alkulohko C:n päätösottelussa. Vaikka leijonalauma jäähyili, oli silläkin saumansa kääntää peli ylivoimillaan – Tre Kronor otti kakkosia kymmenen minuutin edestä.
– Hyviä paikkoja oli, olisi voinut maalinkin tehdä. Aina kun päästään pelaamaan ylivoimaa, täytyisi olla valmiina, pakki Juuso Hietanen mietti Suomen Olympiajoukkueen Twitter-tilillä.
– Tiukka ja hyvätasoinen peli. Harmittaa, ettei tehty paikoista maaleja, olisi ollut paikat kääntää peli. Puolustettiin hyvin keskustaa tänään. Oli erityyppinen peli, vastustajakin yritti pelata kiekon kanssa, eikä jouduttu hakemaan koko ajan kiekkoa päädystä, Suomen ainoan maalin iskenyt ja jutun arkistokuvassa oleva Joonas Kemppainen puolestaan komppasi.
Maalien tekeminen isossa kuvassa ei ole ollut Suomelle ongelma, sillä alkulohkon kolmessa pelissä syntyi 11 rysää.
Katseet eteenpäin ovat positiiviset, vaikka toisaalta romahtaminen Saksa- ja Norja-pelien viidestä maalista yhteen saattaisi jotain huolestuttaa.
– Vielä jaksetaan pelata, ei tässä niin paljon pelejä ole pelattu, toistaiseksi tehoitta luutinut Hietanen vakuutteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?