Seuralegenda haluaa nähdä Jokereilta itsensä likoon laittamista: ”Maalin tappiot maalin voitoiksi”

Jokereilla on ohjelmassa vielä kaksi ottelua ennen KHL:n olympiataukoa. Molemmissa peleissä vastaan tulee Dinamo Riika. Jokereilla on alla neljän ottelun vieraskiertue, jonka kolmesta ensimmäisestä pelistä tuli tappiot ennen kuin Ufa kaatui rankkareilla.
– Voitot tuovat itseluottamusta ja rankkarivoitot ovat olleet Jokereille harvinaisia. Maalin tappioita on tullut pitkään. Uskon kautta se on iso asia. Kotietu on varma, eikä yksittäisillä peleillä ole enää niin suurta merkitystä, mutta oli se iso juttu, sanoo Jokereiden takavuosien kapteeni ja Viasatin KHL-asiantuntija Antti-Jussi Niemi.
Jokerit on varmistanut pudotuspelien kotiedun, eikä Riika pääse pudotuspeleihin lainkaan. Perjantaina pelattava kotiottelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden Jokereille hioa tekemistä lopulliseen kuosiin ennen kuin pudotuspelit alkavat maaliskuussa.
Niemi haluaisi nähdä Jokereiden laittavan kaiken likoon, vaikka pisteillä ei niin suurta merkitystä enää olekaan.
– Jokereiden peruspeli on hyvin kasassa. Kyse on siitä, miten jokainen lataa itsensä otteluun ja pistää itsensä likoon, että maalin tappiot muuttuisivat maalin voitoiksi. Kaikkihan tähtää playoffeihin, ja niiden takia pitäisi pysyä terveenäkin. Peli on tärkeä siinä mielessä, että pelillistä selkärankaa saa taas kuntoon oppimisen kautta.
Niemi voitti Jokereissa kaksi Suomen mestaruutta, mutta ei tv-työtehtäviensä takia pääse juhlimaan perjantain ottelussa vietettävää Mestareiden iltaa. Paikalla on useita Jokereissa mestaruuksia voittaneita pelaajia.
– Olen studiossa ja selostamossa. Sain toki kutsun, mutta piti sanoa, että en pääse mukaan. Pelin jälkeen menen toki morjestamaan kavereita, ja toivottavasti mahdollisimman moni jää vielä pelin jälkeen sinne, koska siellä on monta kaveria, joita en ole nähnyt vuosiin. Hienoa, että Jokerit järjestää tällaisia tapahtumia, hän sanoo.
Jokerit-Dinamo Riika -ottelu pelataan perjantaina kello 18.30. Viasatin suora studiolähetys ottelusta alkaa Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplayssa kello 18. Ottelun parhaat palat ovat nähtävissä jälkeenpäin osoitteessa viasport.fi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Dallas-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Kiekko-Espoo kiinnitti ruotsalaispuolustajan
- E-S: Satumaisen kauden pelannut SaiPa takoi komean myyntiennätyksen!
- 18 miljoonan dollarin diili! Dallas kiinnitti parhaan pistemiehensä
- NHL-ikoni Corey Perryn uran jatkosta uutta tietoa
- Liiga jää taakse – maajoukkuepuolustaja siirtyy tuttuun seuraan
- Liiga-seura kiinnitti NHL:ään varatun suomalaissentterin Pohjois-Amerikasta
- Kärpiltä massiivinen sopimusuutinen!
- Liiga-seura jysäytti hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- Nyt se on varmaa: Henrik Haapala palaa Liigaan!
- Matthew Tkachuk iski pöytään hurjan väitteen Connor McDavidista
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- TPS:ltä jättimäinen sopimusuutinen!
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Urheilucast: Kristian Vesalainen siirtyy Kärppiin – saa jättipalkan!
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Mestiksen pistehirmu löysi uuden seuran!
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!