Vaikka Suomi hävisi alkusarjan päätösottelunsa USA:lle Nuorten MM-kisoissa, ottelu antoi paljon lupauksia paremmasta.

Ehkä tärkein asia oli ykkösketjun kokonaisvaltainen onnistuminen sekä erityisesti joukkueen suurimpana tähtenä pidetyn Eeli Tolvasen avausmaali turnauksessa. Myös ykkösen toinen laitahyökkääjä Kristian Vesalainen sai vasta nyt tehtyä ensimmäisen maalinsa.

– Kyllä me Kristianin kanssa aika kauan peiliin tuijotimme eilisiltana ja mietimme, mikä mättää, Tolvanen sanoi USA-pelin jälkeen Ylen haastattelussa. (Lue koko haastasttelu tästä.)

Pelkästään laitahyökkääjien tekemisestä turnauksen alun tehottomuus ei ollut kiinni. Tolvanen laukoi paljon, mutta nuoren miehen itseluottamus näytti välillä olevan hieman piilossa.

Kun Aapeli Räsänen tuli USA-peliin ketjun keskushyökkääjäksi, tulostakin alkoi tulla.

– Sitä maalia oli odotettu ensimmäisestä pelistä lähtien. Joukkuekaverit uskovat minun pystyvän ratkomaan pelejä. On ollut vähän pettäjä-fiilis, kun ei ole pystynyt maaleja tekemään, Tolvanen soimasi itseään Ylen haastattelussa.

Suomen nelosketju on alusta asti ollut erittäin pirteä ja luonut painetta vastustajan kenttäpäätyyn. Joona Koppanen on siinä sivussa iskenyt nelosessa kolme maalia.

Pienten ketju- ja pelaajamuutosten (mm. Eetu Tuulola tuli kolmosketjuun) jälkeen Suomen peli näytti eilen olevan aiempaa paremmin tasapainossa. Erityisesti ottelun jälkimmäinen puolikas antoi paljon lupauksia.

Vaikka Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas sanoi heti pelin jälkeen, ettei ole mitään väliä, kuka tulee vastaan puolivälierissä (mitään muuta hän ei tietysti voinut sanoa), Suomi juuri haluamansa vastustajan – Tshekin.

Nykyään kaikissa juniorikisoissa kollektiivisesti erittäin vahva Ruotsi tai hurjalla yksilötaidollaan säkenöivä Venäjä olisivat olleet Nuorille Leijonille puolivälierissä ”pahempia” vastustajia.

Jos Suomi pelaa kollektiivina kuten se viime yönä pelasi, ja jos odotetut tehopelaajat saivat kunnolla hanat auki, Nuorilla Leijonilla on taas tie auki taivasta myöten.

Tshekin pitäisi olla tällä tiellä leijonalle pelkkä suupala.

MM-kisojen puolivälierä Tshekki-Suomi tiistaina kello 19.00.