Mielenterveyden ongelmat ovat nousseet puheenaiheeksi kansainvälisesti viime vuosina. Monet julkisuuden henkilöt ovat ottaneet asiaan kantaa ja tekevät hyväntekeväisyystyötä asian ympärillä.

Yksi heistä on Toronto Maple Leafsin hyökkääjä Nazem Kadri. Hänen nimeään kantava säätiö on onnistunut keräämään varainhankinnan kautta miljoonia dollareita. Säätiö on ollut toiminnassa hieman yli kaksi vuotta.

– Häpeän tunteen lopettaminen on todella tärkeää. Pohjimmiltaan se säästää ihmishenkiä. Sitä me yritämme tehdä, Kadri kommentoi The Athleticin artikkelissa.

Säätiössä Kadri on puheenjohtaja sekä viime kädessä valitsee, että mille tahoille rahoitusta kanavoidaan.

– Olen ylpeä siitä rahamäärästä, jonka olemme joka vuosi hankkineet. Se todella tekee eron ja se todella vaikuttaa positiivisella tavalla ihmisten elämään.

– Jääkiekko on antanut minulle niin paljon. Yritän tehdä oman osuuteni antamalla takaisin, Kadri sanoo.