Katso kuva! Kiekkofanit munasivat pahemman kerran NHL-tähden kanssa – ”Kukaan heistä ei tunnistanut häntä”
Monella NHL-kiekkoilijalla alkoi perjantaina viikonlopun mittainen loma All Star -tapahtuman takia.
Toronto Maple Leafsin nuori tähtihyökkääjä William Nylander ei saanut kutsua All Star -tilaisuuteen, mutta hän päätti viettää vapaa-aikaansa kuitenkin jääkiekon parissa.
Hän kävi katsomassa Suomen aikaan perjantain vastaisena yönä pelattua Toronto Marliesin ja Rochester Americansin välistä AHL-ottelua. Nylanderin nuorempi veli Alex Nylander pelasi Americansin riveissä.
Nuori kiekkofani Erika oli bongannut Nylanderin katsomosta ja hän oli saanut napattua hyvin huvittavan kuvan idolistaan.
Erikan mukaan joukko kiekkofaneja ei ollut tunnistanut heidän vieressä istuvaa Nylanderia ja he olivat pyytäneet nuorta kiekkotähteä ottamaan yhteiskuvaa faniryhmästä.
Nylander oli hyvätapaisena nuorenamiehenä suostunut pyyntöön ja napannut kuvan joukkiosta.
– Jakaisin tämän kuvan William Nylanderista, kun hän ottaa kuvaa ihmisistä viereisestä aitiosta, koska nainen pyysi häneltä. Kukaan aition ihmistä, Marliesin pelissä, ei tainnut tunnistaa häntä, Erika sanoi Twitterissä.
Katso kuva tilanteesta alla olevasta Twitter-linkistä tai sitten klikkaamalla tästä.
i’d like to share this picture of William Nylander taking a picture of the people in the box next to him after a woman asked him to. nobody in the entire box, at a Marlies game, seemed to recognize him
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?

